sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Keittiöön uusia tuulia ja kuulumisia


Heippa pitkästä aikaa! Viikko on taas vierähtänyt nopeasti kotosalla. Välillä tympii tuo kipsi, mutta sen kanssa on nyt reilu kolme viikkoa vielä kestettävä... Täällä on ollut muutaman päivän tosi kauniit ilmat, lämmintä 10 astetta ja auringon paistetta. On tuntunut todella pahalle katsoa juoksevia ihmisiä ikkunasta :( Vaikeaa on myös se, että ei voi tehdä kaikkea itse. Eilen mies vei lapset jätskille ja Lego-kauppaan, niin sillä välin siivosin keittiön ja luutusin lattian. Tähän meni TUNTI, kun kinkkasi yhdella jalalla, huh! Välillä sitä miettii, että miksi ihmeessä tämän jalan piti murtua. Olen koittanut kanavoida suuttumusta kodin laittamiseen. Keittiön verhot otin pois ja tilasin uutta kangasta, josta olisi tarkoitus ommella siihen sopivammat. 

Keittö on ollut muutenkin muutosten kohteena, sillä maalasin baarituolit valkoiseksi ja laitoin niihin valkoisen pehmusteen päälle. Tilasin myös kankaan, josta olisi tarkoitus tehdä baarituoleihin päälliset. 

Ihana on ollut huomata, että ihmiset ovat olleet enemmän kuin ystävällisiä! On ollut suorastaan uskomatonta, miten ystävät ja ventovieraat ihmiset ovat tarjonneet apuaan. Tämä on varmasti merkittävä ero suomalaisiin ihmisiin. Nimittäin kaikki nämä avun tarjoajat ovat olleet saksalaisia tai muun maalaisia, mutta ei siis suomalaisia. Tottahan Suomessakin perhe ja muut läheiset tarjoavat apua, mutta tällainen ventovieraan lähimmäisen välittäminen on aivan upeaa. Vieraita on käynyt ja pelottavan paljon on tullut syötyä herkkuja. Jokainen tulija kun tuo mukanaan jotain, jos ei kukkia niin syötävää...

Mutta löpinät sikseen, tässä kuvia meidän kodista ja muustakin :)






Olohuoneen ruokailuryhmä




Näkymä olohuoneesta keittiön ruokailutilaan





Maalatut baarituolit ja uudet pehmusteet











Aurinko on hellinyt meitä muutaman päivän






Minä työn touhussa :)





Pehmusteet ompelin koneella ja niittasin pohjasta kiinni. Näihin tulee vielä päälliset, kunhan kangas saapuu.















Minua on ilahdutettu kauniilla kukkasilla





Tyttökin nautti auringosta :)





Torstain vieraille tein suklaisen hämähäkkikakun pojan toiveesta :)




Kakku oli aivan tajuttoman hyvää!

Mukavaa uutta viikkoa!


21 kommenttia:

  1. Ihana kuulla jälleen sinusta! Ja kovin reippaalta vaikutat jalastasi huolimatta. Kaunista jälkeä olet saanut aikaan. Kyllä se siitä, enää 3 viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Voi että tuon kintun kanssa. Onneksi olet voiton puolella ja tsemppiä kovasti.

    Teillä on kyllä niin nättiä ja ihanat nuo baarituolit, jota työstät. Kaiken muun kauniin lisäksi.


    Mukavaa viikkoa ja nam mikä hämähäkkikakku!

    VastaaPoista
  3. Ihania projekteja taas sinulla, hyvältä näyttää :)
    Toivottavasti nämä loppuviikot kipsin kanssa menevät nopeasti. Voin vain kuvitella kuinka kurjalta tuntuu :(
    Ja kakku näytti myös hyvältä, olisiko siihen voinut saada vielä reseptin, bitte :)

    -eea

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä tosiaankin aikaansaava ollut vaikka jalka paketissa.
    Hyvin osaat kiukun purkaa kodinlaittoon.
    Teillä on niin nättiä<3
    Kauniita kukkasia olet saanut.
    Kiva hämppykakku , nam!
    Mukavaa alkava viikkoa<3

    VastaaPoista
  5. Ihania uudistuksia kodissanne tapahtuu. Mitä teet vanhoilla hupuilla, ehkä myyminen minulle ;) Tsemppiä paranemiseen <3

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia, kauniista kodista jälleen kerran.
    Kiva kun sulla on ollut puuhaa vaikka jalka on ollut kipsissä.
    Hauskan hämiskakkun teit :)
    Kiva kun vieraita käy piristämässä päivääsi ja tuomassa herkkuja ja kauniita kukkakimppuja.
    Mukavaa Alkavaa Viikkoa <3

    VastaaPoista
  7. Voihan hitsi, että te ootte IHANIA! Ette arvaakaan, miten paljon teidän kommentit mua ilahduttaa. Tämän takia pitäis aina tehdä päivitys, vaikka ei yhtään huvittais! Kiitos teille kaikille!! Laitan kakun reseptin ensi postauksessa :)

    VastaaPoista
  8. Samaa mieltä! Itse varmaan makaisin vuoteessa ja tilaisin sinne palveluita jalka kipsissä, mutta sinä se siellä aherrat! ja miten maalaatkin noin kaunis paita päällä? Teillä on tosi nättiä, ja kymmenestä plusasteesta olen varsin kade eilisen -23 jälkeen!!!

    VastaaPoista
  9. ekaa kertaa täällä blogissasi vierailulla, ompa kauniita kuvia, kaunis koti, yksinkeraisesti ihana tunnelma!! :)

    VastaaPoista
  10. Voi, ku hyvä, että voit kipsistä huolimatta hyvin ja näytätkin niin kauniilta tuossa työtouhukuvassa!!!

    Kylläpä olet osannut vangita auringon säteet kuviin - kauniita!!!

    VastaaPoista
  11. Voi kun osaisinkin, Elina, maata sängyssä ja antaa miehen huusata kotona... Vaan ku ei osaa. Hermot menee, kun näkee, mitä pitäis tehdä, mutta ei voi tai sitten siihen menee tolkuttomasti aikaa. No sitä aikaahan mulla kyllä nyt on :D Odotin ystävää kylään, kun maalailin nuita tuoleja, niin en jaksanu venkslata vaatteitten kans, vaan pidin maalaksen ajan samoja, mitä muutenkin... Onneksi ei sotkeutunut ;)

    Tervetuloa Heidi lukemaan blogia! Kiva, että löysit tiesi tänne!

    Kiitos Sanna-Riikka sun ihanasta kommentista! Sinä osaat aina kirjottaa niin osuvasti ja kommentoida asioita, joita ei tule edes ajatelleeksi! Ja kiitos myös kehuista! :)

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia kodistanne :) ja sinäkin näytät nätiltä tuossa kuvassa. Ja jaksat touhuta vaikka jalka on kipsissä, hyvä juttu :)

    VastaaPoista
  13. Olen ollut blogi-pimennossa, kun oman blogin tallennustila loppui, joten joudunkin kysymään, että mikä on? Oletko kaatunut vai miten on jalkasi murtunut? Harmin paikka tuo kipsi, mutta se on ihan välttämätön kuitenkin, jotta jalkasi paranee. ehkä sillä on joku tarkoitus..tiedä häntä. Välillä vain tuntuu vaikealta löytää mitään tarkoitusta jollekin negatiiviselle sattumukselle.
    Sitkeä sissi olet, kun kuitenkin siivoushommia teet..ehkä olisi helpompi vai istua ja ommella...tsemppiä sinulle ja toivottavasti jalkasi paranee pian.
    Oikein mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia ja kivat tuli tuoleista:)

    Oot kyllä melko sissi
    kun jaksat tehä tuolla jalalla
    vielä kaikkea<3

    Halitus.

    VastaaPoista
  15. Kyllä sinä pakerrat vaikka jalka ei toimi:) Ihanat tuolit tulee! Tuli mieleen -lohdutukseksi- mieheni joka viime keväänä putosi plexikaton läpi ja mursi ranteen ja kantapään. Hän toivoi moneen kertaan että kun olisi vain yksi kipsi. Kakkuakin ihailin mutta lupasit reseptiä:)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Kauniita ja kannustavia kommentteja olette jättäneet!! Kiitos tuhannesti teille kaikille :)

    Tuija: laskin lasten kanssa mäkeä ja törmäsin turvapatjaan, jolloin jalkani vääntyi nilkan kohdalta ja kolme luuta meni poikki. Kyllä sitä kaikkea voi sattua ja olisihan tosiaan voinut vaikka kaatua liukkaalla. Ei sitä voi liian varovaisesti elää...

    Willa Rosa: varmasti on helpompaa yhden kuin kahden kipsin kanssa. Olen kyllä kiitollinen, että vain yksi jalka katkesi, olisihan siinä voinu molemmat jalatkin mennä... Juu, reseptiä tulossa :)

    VastaaPoista
  17. Niin tuttua toi suuttumuksen sekä kiukun kanavoiminen puuhasteluun. Itsellä ei kipseistä kokemuksia, mutta käsi ja selkäkivuista sitäkin enemmän.

    Ja niin päkkis olen, että jos jonkun rempallaan kotosalla näen olevan haluan sen hoitaa, vaikka sitten yksikätisesti tai kontaten, kun huonoja aikoja on ollut. Onneksi viime aikoina paikat on pelaillut suht normaalisti.

    Ihania kukkia olet saanut ja uskon todellakin, että kakku on ollut taivaallista =)

    Reseptiä siis odotellessa, vesi kielellä!

    Kaikkea hyvää alkaneeseen viikkoon ;)

    -Kirsikka-

    VastaaPoista
  18. Kiitos Kirsikka ihanasta kommentistasi! Osuvasti kirjoitit, että täytyy puuhastella vaikka hampaat irvessä, jos jotain puuhattavaa on :)

    Hyvä, että olet ollut nyt terveenä! Toivottavasti saat jatkossakin olla!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  19. voi nami mikä kakku :P
    tosi kaunista teillä!!
    ja mikä ihanainen Le Klint sieltä pilkistääkään, voi se on yks mun valaisinhaave :)

    VastaaPoista
  20. Kiitos S! Täytyy kyllä myöntää, että Le Klint ei ole aito, vaan tosi hyvä kopsu siitä :) Hintakin oli 10 kertaa pienempi ;)

    VastaaPoista
  21. ai jaa! on kyllä tosi taidokas kopsu :)

    VastaaPoista