perjantai 1. huhtikuuta 2011

Valokuvaaja

Perjantai-ilta ja ihana perjantai on ollutkin. Olen valmistellut koko päivän huomisia illalliskutsuja. Teen alkupalaksi lohikääröjä, pääruoaksi pitsaa (alusta loppuun asti itse) ja jälkiruoaksi minttusuklaamoussea. Sunnuntaina menemme tuttavaperheen luo grillaamaan, ja mukavaa varmaan on, kun on luvannut 25 astetta lämmintä! Jälleen kerran viikonloppu menee siis ystävien kanssa, jee! Viime viikonloppuna meillä oli vieraita ja teimme meksikolaista ruokaa. Hyvää oli sekin.

Mieheni on nyt enemmän suuntautunut valokuvaukseen. Kiva, kun voimme molemmat toteuttaa itseämme ja tehdä luovia juttuja. Mies valokuvaa ja minä sisustan :) Tässä alla muutama hänen kuvansa. Lapsilla on päällä merihenkistä vaatetta, joihin olen nyt ihan hurahtanut. Tekee mieli ostaa kaikkea tummansinistä ja valkoista. Pojalla on kuvissa Zarasta ostettu lippa, liivi ja housut. Tytöllä on niin ikään Zarasta ostettu mekko ja valkoinen takki.

Tästä linkistä pääset katsomaan mieheni valokuvia facebookiin ja vaikka fanittamaankin.
















Tämän yllä olevan kuvan olen minä muokannut. Tai en tehnyt muuta kuin säädin vähän noita värejä tuollaiseksi vanhan sävyiseksi. Mutta kuvan on mies ottanut.




Ja sitten pari kuvaa minusta ja uudesta hiuskoristeesta :)






Lämpöistä viikonloppua teille kaikille lukijoille!

11 kommenttia:

  1. Ompas teillä siellä ihana lämmintä, kesää kovasti täällä odotellaan :) hyviä kuvia lapsistas ja sinusta myös, tykkään juuri tuollaisista "vanhan ajan kuvista" :)

    VastaaPoista
  2. Todella upeita kuvia!
    Mekin saimme perheeseemme eilen (!!) ekan järkkärikameran ja sillä nyt kovasti molemmat harjotellaan...tuollaisiin kuviin on kuitenkin vielä jonkin verran matkaa, hih ;)

    Saanko muuten udella, että miten te olette tänne Saksanmaalle ajautuneet, kun ilmeisesti kuitenkin suomalaisia molemmat olette..?

    Mun mieshän on saksalainen joten oma vastaukseni kuuluu "die Liebe..."

    Ihanaa viikonloppua ystävien kanssa teille!

    VastaaPoista
  3. Wau mitä kuvia!Ja voi vitsit miten lämmin siellä on! <3

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Onpa taidokkaita ja hienoja kuvia. Mallit ovat myös huippuluokkaa! Siunattua ja leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Siis, miehesihän on todella taitava, kuvaaja... kerrassan ihania kuvia..:))
    Ihanaa, että edes jossain on jo lämmintä..:))

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikista ihanista kommenteista! Mies on meillä jo rapiat 7 vuotta kuvaillut, joten taitaa olla jo puoliammattilainen :) Itse olen tässä pari vuotta opettellut vierestä ja tunnen aina epätoivonhetkiä, kun omat kuvat ei yllä läheskään miehen tasolle :/

    Liisa: Me lähdettiin Saksaan kuusi vuotta sitten, kun mies sai silloiselta alaltaan (insinööri) täältä työtarjouksen. Se työ loppui viime vuonna ja nyt hän on tehnyt enemmän valokuvausta. Suomeen muuttokin oli yhdessä välissä mielessä, mutta tällä erää se on nyt haudattu. Ehkä lähetään takasi sitten häntä koipien välissä, kun rahat loppuu :D Aika hankalahan se on koko perheen lähteä näin pitkän ajan jälkeen, kun ollaan aikalailla jo tänne juurruttu... Mutta saapas nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

    Mukavaa viikonloppua! Me lähdetään ulos nauttimaan auringosta!

    VastaaPoista
  7. Mahtavia kuvia ja ihanan lämmintäkin luvassa :)

    Olivia

    VastaaPoista
  8. Aika jännä juttu..minäkään en nyt vajaan 7 vuoden jälkeen voisi ainakaan tällä hetkellä kuvitella asumista Suomessa..koti on nyt täällä..vaikka ei alku helppo ollutkaan..
    Mukavaa ja herkullista grillailupäivää teille! Toivottavasti tulee yhtä ihana ilma kuin eilen :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Olivia! Mies on myös tosi otettu teidän kaikkien kommenteista!

    Liisa: kiitos kovasti! Viikonloppu oli tosi kiva ja oli kyllä haikea palata normaaliin arkeen :) Alku on aina hankala ja ei uuteen maahaan totuttautuminen helppoa ole. Mutta ei varmasti olisi enää helppo tottua Suomeenkaan takaisin... Molemmissa maissa on omat hyvät ja huonot puolet. Välillä kyllä tuntuu, että ei kunnolla kuulu minnekään :) Aika näyttää, mikä se kotipaikka sitten loppuelämän on!

    VastaaPoista
  10. Hei, ekaa kertaa tänne sinulle eksyin ja pakko on kommentoida näitä hienoja kuvia. Voih, kun itsekin osaisi... Ei kun harjoittelemaan! Hyvää kevättä saksanmaalle.

    VastaaPoista
  11. Kiitos emmi kommentistasi! Välitän kehut miehelleni :)

    Hyvää kevättä sinnekin!

    VastaaPoista