perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kaunis sisustusliike Oulussa!

Oikeastaan ainut sisustusliike, jossa kävin loman aikana on Oulussa oleva White Maison. Siellä on paljon suosikkini, Riviera Maisonin, tuotteita. Täältä olemme ostaneet myös poikamme Linumin päiväpeitteen pari vuotta sitten. Harmi, ettei omistaja ollut tällä kertaa paikalla! Tuollainen liike ois kyllä mun haavetyöpaikka :)  Ajatuksissani oli ostaa RM:n serlarullateline, joka näyttää tosi kivalta, mutta kun pääsin sitä tutkailemaan, niin jätin sen kuitenkin ostamatta, koska se ei ollut mitenkään käytännöllinen. Päässä on ruuvattava nuppi, joka ei ehkä ole paras mahdollinen...

Liikkeessä on paljon kaunista lasitavaraa, jota voisin kotiin ostaa, mutta kun kantaminen Saksaan on vähän työläämpää, niin pitänee joskus tehdä iso tilaus RM:n nettikauppaan :) White Maisonin nettisivuille pääset tästä. Liike on siis siinä rotuaarin kulmalla. Kaikki nyt kipin kapin ostoksille White Maisoniin! Alla kuvia kauniisti laitetusta kaupasta ja ihanista tuotteista.



Riviera Maisonin tuotteita oli paljon!
 Silmä lepää!


Tuo kattolamppu on sellainen, jonka joskus pojan huoneeseen haluaisin.



Liikkeessä on myös RM:n huonekaluja, todella kaunis tuo pöytä!



Meillä oli tyttöjen shoppailupäivä tytön ja hänen kummitätinsä kanssa. Tässä vaiheessa tytöllä oli jo niin nälkä, että hän tyytyi vaan kääntämään selkänsä kameralle :D



Tarkoituksenani oli liikkeestä ostaa jotain. Mutta sitten kävi niin, että ystäväni kämmäili siellä hyllyjen lähellä ja tiputti tuosta ylläolevasta setistä lusikan, joka meni rikki. Siispä hän joutui koko setin lunastamaan itselleen. Minua niin harmitti tämä (koska minä ohjasin meidät tuonne kauppaan), niin jäi ostokset sitten tekemättä. Ystäväni halusi lahjoittaa tämän setin minulle, kun hänelle ei ollut sille käyttöä! Kiitos K! Liimasin kotona lusikan eikä siitä huomaa, että se on mennyt kertaalleen rikki. Täällä se nyt ilostuttaa minua joka päivä :)


Palkintona rankasta shoppailupäivästä vedettiin sitten pehmikset torilla! :) Kiitokset K:lle ihanasta tyttöjen päivästä! Tällä jaksamme taas ensi kesään!

Raikasta viikonloppua!



15 kommenttia:

  1. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta ei ehkä ihan esimerkillistä toimintaa vahingon sattuessa.. siskoni osti iihanan RM - sohvapöydän. Siitä on kuvia blogissani "Taloprojekti Espoossa - oleskelutilat".

    VastaaPoista
  2. Ei nyt oikein hyvältä asiakaspalvelulta kuulosta, enpä ole kuullut että missään olisi joutunut rikkomansa lunastamaan. Noin siinä sitten just voi käydä että jää muut kaupat toteutumatta :( Mutta onni onnettomuudessa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen kauppa!
    Tuollainen tyttöjen shoppailupäivä onkin ihan parasta ajanvietettä jätskiherkutteluineen päivineen :)

    VastaaPoista
  4. Ihanalta liikkeeltä vaikuttaa, mutta en ole koskaan kuullut, että asiakas joutuu vahingon sattuessa tuotteen lunastamaan..Huonoa asiakaspalvelua minusta! :( Tuollaisesta jäisi ikävä mieli, muuten kivasta liikkeestä!
    Christina Onnela maalla
    Ps. Tää ei anna mun jostain syystä nyt millään lähettää kommenttia kirjautuneena..

    VastaaPoista
  5. Eikö mun ystävä ois oikeasti joutunut tuota tuotetta ostamaan?! Ei kai meistä kumpikaan osannut edes ajatella, että ei tarvittis sitä ostaa... Noh, maksettu mikä maksettu :) Empä kyllä tiedä, miten yleensä tällasissa tilanteissa toimitaan. Onneksi ei ollut mikään isompi juttu!

    Liike on tosiaan tosi ihana ja omistaja on minua kerran palvellut, ja hänen asiakaspalvelustaan ei ole kyllä moitteen sanaa. Kerrassaan upea kauppa!

    VastaaPoista
  6. No minäkin tulin kommentoimaan, että oudolta kuulostaa jos vahingossa rikkoutuneen joutuu ostamaan :) Eikö myyjä kassalla edes ihmetellyt kun rikkinäisen ystäväsi ostaa ja täydellä (?) hintaa. No ensi kerralla varovaisemmin ja viisaammin :D

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus, pääsen tuonne liikkeeseen huomenna!!! Kiitos siitä ;) Meiltä on siis tuonne matkaa sellainen 350km :D

    VastaaPoista
  8. Jasminella: Juttuhan meni sillä lailla, että ystävättäreni tiputti tuon lusikan ja se tietysti kilahti lattialle. Myyjä kysyi, että mikä se oli ja ystäväni nosti lusikan ja sanoi, että se meni rikki, joten pitääkö hänen ostaa se. Myyjä sanoi, että se kuuluu settiin, joten hänen pitää ostaa koko setti. Sitten hän pakkasi sen paperiin ja ystäväni maksoi sen.

    Minua vähän harmitti se, että ystäväni joutui ostamaan "näyttelykappaleen" ja muut samanlaiset olivat kauniissa paketeissa...

    Mutta menny mikä menny! Kirjoitin siitä vain siksi, että minua harmitti se niin kovasti, että en halunnut sitten enää itse ostaa mitään :)

    Marika: Mukavaa shoppailureissua! Nauti! :)

    VastaaPoista
  9. Ei hänen olisi tarvinnut sitä ostaa, koska eihän tavallisessa kaupassakaan tarvitse maksaa rikkinäistä limsapulloa jos se sattuu tippumaan lattialle vahinko on aina vahinko...sillä eihän kukaan mene kauppaan tahallaan rikkomaan tavaroita ja joskus on vaan niin ikävästi että tavaraa kun on paljon hyllyillä niin käsi osuu niihin ja joku sitten särkyy..
    No eihän tuolle mitään voi..
    Mutta menisi minulla ainakin maku tuohon kauppaan enkä toiste enää menisi sinne..myyjän olisi pitänyt tietää että asiakkaalle tulee karvas maku kyseiseen kauppaan eikä toiste halua enää sinne mennä.. :)

    VastaaPoista
  10. Melkomoista palvelua ootte saaneet, tai siis epäpalvelua... Meillä on sulle muuten jotain pientä.

    VastaaPoista
  11. Anja: Tuohan siinä just ikävää onkin, että saattaa käydä niin, että tulee negatiivinen tunne kaupasta, vaikka siinä ja omistajassa ei ole mitään vikaa! Niin kuin sanoin, niin omistaja on todella sympaattinen ihminen. Ehkä myyjä oli uusi eikä tiennyt oikein käytäntöjä. Esim. kun kysyin, että voinko ottaa kuvia, niin hän ei tiennyt, vaan joutui soittamaan omistajalle. Minusta tämä kertoo siitä, että hän on varmaan uusi työntekijä. Mutta kyllä tuonne varmasti joka kesä "eksyn" siltikin :) Vaikka kyllähän se totta on, että myyjän huono asiakaspalvelu heijastuu kuvaan koko liikkeestä. Ja olisinhan itse voinut etukäteen ottaa yhteyttä liikkeeseen ja kysyä valokuvaamisesta, mutta niin yllättäen tuli meijän shoppailupäivä ja sattu olemaan kamerakin mukana, niin aattelin, että kyllähän tässä nyt muutaman kuvan voi samalla räpsästä.

    Johanna: kiitos kovasti tunnustuksesta! <3

    VastaaPoista
  12. Hei! Kauppa on minunkin suosikki. Harmi, että se sai (näistä viestiketjuista päätellen) huonoa palautetta. Ymmärrän...Siellä omistajan ollessa paikalla hänen kanssaan on niin mukava jutustellakin. Rakastan liikkeen tunnelmaa. Moni tulee sinne juuri tuon hyvän tunnelman (ja tietenkin tavaroiden) vuoksi. Harmi teidän käyntinne yllä leijuvasta harmistuneesta fiiliksestä. Ihana tuo setti - olen joskus itsekin harkinnut tuota.

    VastaaPoista
  13. Itseäkin vähän harmittaa, että tämä postaus sai vähän negatiivisen leiman, vaikka halusin mainostaa vain ihanaa kauppaa. Tuommoseen sivujuttuun sitten ihmiset kiinnitti huomiota, vaikka tietysti kiva huomata, että mun juttuja oikeasti joku lukeekin :)

    Postauksen idea oli kuitenkin se, että kauppa ON ihana ja sinne kannattaa ehdottomasti menna, jos Oulussa on käymässä! Varmasti käyn seuraavallakin Suomen lomalla tuolla!!

    VastaaPoista
  14. Vaikka tuo tilanne ei mielestäni mennytkään oikein, niin jos joskus Ouluun menen, niin ilman muuta poikkean tähän kauppaa! :)

    VastaaPoista
  15. Ehdottomasti kannattaa Christina mennä käymään tuolla! Sieltä löytyy vaikka mitä ihanaa :)

    VastaaPoista