maanantai 19. maaliskuuta 2012

Viikonlopun riennot

Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä! Aivan mahtavan lämmin ja aurinkoinen viikonloppu takana. Perjantaina mentiin yli 20 asteen, lauantaina ja eilen päästiin hyvin lähelle. Perjantaina otimme vastaan uuden tuolin, lauantaina olimme melkein koko päivän kaupungilla ja eilen ulkoilimme oikein urakalla. Lapset leikkivät eilen kavereiden kanssa kolme tuntia ulkona ja me vanhemmat kävimme vuorotellen jouksemassa. Illalla olimme vielä urheiluseuran kevätjuhlassa, jossa lapset esittivät ryhmänsä kanssa tanssin.

Tällä viikolla lapsilla on kahdet synttärit kavereiden luona ja toivottavasti saamme nauttia taas auringostakin huomisesta alkaen :) Tänään siis satelee vettä, mikä toisaalta on kiva, sillä koti pitää saada siivottua eikä kaunista päivää haluaa tuhlata siihen.





Uusi tuoli on pellavankankainen...




Todella kauniit yksityiskohdat ja ihanasti vanhaksi käsitelty puuosa.



Kaunis!




Tästä tuolista tulikin heti mun lemppari kuvauspaikka. Lapset tykkäävät poseerata tässä :)




Lauantaina lähdettiin kaupungille fiininä.



Isä ja poika ♥ 





Tytär ♥ 




Tytön hame on viime vuonna Vertbaudetista ostettu.



Minun lempivaatetus on tällä hetkellä tummansiniset farkut, ruskea vyö, vaalea kauluspaita, valkoinen villatakki ja jokin huivi.



Eilen aamulla paistoin aamupalaksi lättyjä.




Mun aamut ei ala hyvin ilman isoa motillista kahvia!


Raikasta uutta viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Kivat kuvat! Niin tyylikkäinä kaikki : ). Ja sama täällä, paaljon kaffetta aamuun, tai muuten ei käynnisty ; ). Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos uusi kaunis päivä! Kyllä, mulle mieluiten vähintään kolme tonkkaa kahvia, että aamu käynnistyy hyvin ;D

      Kiitos samoin, ihanaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. Ihania kuvattavia uudella tuolilla :)

    VastaaPoista
  3. Jos en olisi kysynyt tätä jo aiemmin, kysyisin nyt: Ovatko lapsesi (ja miehesi!) jonkinsortin valokuvamalleja? On niin tyylikkäät asut ja kuvaukselliset asennot ja ilmeet kaikilla, ettei paremmasta tietoa :) Testaa huviksesi lähettää perheenjäsentesi kuvia johonkin muotilehteen, voisi hyvinkin tärpätä ;D (Heille itselleen ei ehkä kannata kertoa asiasta) Mutta on kyllä kaunista katseltavaa, kuten aina; vanhaa ja modernia tyyliä samassa paketissa, puhtautta, raikkautta ja iloa :) Ja letut kera kahvikupillisen kruunasivat koko postauksen. Tosi on: Yksikään aamu ei ala ilman kahvia. Ja vaikka noin niin kuin teoriassa alkaisikin(aurino nousee ja silleen), niin ei varmasti ala. Olen saanut paljon kummastusta jatkuvasta kahvinjuonnistani, vaikken juokaan kuin max.5 kuppia päivässä. Britit kun tuppaavat olemaan vannoutunutta teekansaa. Saksassa ollaan kaiketi sekä että? Mukavaa maaliskuun loppua teidän koko poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Maria, taisit kysyä jo aiemmin ja ei nuo mun muksut tosiaan mitään malleja ole, jos ei äidille poseeraamista lasketa :) Vaikka monesti viihdyttävät toisiaan kuvauksen aikana, että mulla on helppo työ vain napsia kuvia :) Mulle riittää, kunhan silloin tällöin mun kameran edessä viihtyvät. Eikä mun mieskään ole valokuvamalli, hänkin viihtyy enemmän kameran toisella puolella. Hän on itse asiassa jo puoli ammattilainen, harrastanut valokuvausta jo kahdeksan vuotta!

      Juu, Saksassa jotkut juo kahvia ja toiset teetä. Ite en oo koskaan teen lipittäjiä ymmärtäny, sama ottaa kunnon kofeiinipaukku, kun kerta piristystä kaipaa :D Joskus olin kuukauden briteissä ja mua niin ihmetytti kun ne aina joi sitä teetä. Vieläkin pistää ihan ihmettelemään, jos joku ei juo kahvia. Totta kai kaikki juo, minä en ainakaan voisi ilman kahvia elää!

      Kiitos samoin, oikein mukavaa kevätviikkoa!

      Poista
  4. Mikä kamala sääkateus muhun iski - täällä on tuiskuttanut lunta kooooooko päivän,se siitä keväästä :(
    Aamukahvi on ehdoton! Naurattaa tuo Marian kommentti tuossa yllä - vaikka aurinko nousis mutta kahvia ei ole niin ei se päivä ala :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, eikös se kevät meinaa sinne Suomeen tulla ollenkaan... Mää oon niin valmis lämpimiin ilmoihin, vaikka täällä ei pitkä talvi ole ollutkaan!

      Niin se vain on kuten Maria sanoi - kahvi on joka aamun a ja o! :)

      Poista
  5. Kauniita kuvia, Upeita! Ja tuoli myös!
    Nam nam lättyjä..
    Terveiset lumisesta Lapista. Oltiin hiihtämässä.. :)

    VastaaPoista
  6. Hei, Olen vannoutunut Baijerin ihailija ja käyn lukemassa välillä kaunista blogiasi. Mielenkiintoni heräsi, kun kirjoitit "motillista kahvia" :) Itse käytän tämän tästä motti-sanaa ja se herättää huvittuneisuutta. Olen kotoisin pohjoisesta ja siellä sana on tuttu. Sama tilanne sinullakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Natu! Juu, pohjoisesta olen kotoisin. En kyllä itse ajattele, että motti sana on mitenkään outo, mutta kai se voi tottumattoman korvaan kuulostaa hassulta :)

      Poista