tiistai 6. marraskuuta 2012

Minni Hiiri -kakku ja suklaamuffinssi

Arki on koittanut jälleen. Viime viikolla vietimme ansaittua syyslomaa ja minkälaista! Ette usko, mutta täällä satoi lunta - jo nyt. Kyllä Baijeri osaa yllättää kerta toisensa jälkeen :) Nyt ovat jo kaikki lumet sulaneet, mutta sen verran paljon tuli lunta, että lapset leikkivät muutaman päivän ulkona toppavaatteissa. Nyt on siirrytty taas takaisin syys- ja kuravaatteisiin, mutta eiköhän se talvi sieltä vielä tule takaisin.

Tyttären synttärikakusta on tullut kyselyjä, joten laitan koko ohjeen. Alkuperäisen idean kakkuun sain Ullan elämä makeaksi -blogista. (klik, klik) Meidän kakku oli täysin suklainen ja päällinenkin vähän erilainen, minulla kun ei ollut kuin valkoista sokerimassaa mustan päälle. Myös rusetti tuotti enemmän kuin paljon päänvaivaa, joten sekin on vain tavallinen sokerimassarusetti.

Kakku on koottu kahdesta suklaisesta kääretorttupohjasta, jotka leikkasin kolmeen ympyrään. Kahteen pieneen ja yhteen isoon. Kakkuun tuli kolme kerrosta pohjaa ja kaksi täytekerrosta. Täyte on pelkkää kermaa, jossa on seassa tummaa kaakaojauhetta ja vaniljasokeria.

Kootun kakun päälle levitin voikreemin ja lopuksi kaulitsin mustan sokerimassan sen päälle.


Voikreemi:

125 g margariinia
0,5 tl vanilijasokeria
250 tomusokeria
1 rkl vettä



Notkista margariini vatkaimella. Sekoita tomusokeri ja vaniljasokeri margariinin joukkoon vähän kerrallaan samalla vatkaten. Lopuksi lisää vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa. Tämä määrä riittää yhden pohjan kuorruttamiseen.




Tämä on kakuista toinen. Piti tehdä kaksi kakkua, toinen juhliin ja toinen tarhaan.



Pelkkää suklaata :)



Muffinssitaikinaa jäi vähän yli, joten tein ihaniin vaaleanpunaisiin silikonisiin vuokiin yhdet suklaamuffinssit. Kuorrutin ne vaaleanpunaisella kermalla.



Suklaamuffinssit:

100 g voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

1. Sekoita pehmeä rasva, munat, maito ja sokeri keskenään.
2. Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet ja lisää ne vähitellen rasvaseokseen samalla vatkaten. 
3. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa n.20 minuuttia.





Herkullista päivää!

6 kommenttia:

  1. Ihanat herkut!!! Kauniita kuvia!! :)

    Sitä lunta tännekin, kiitos!!

    VastaaPoista
  2. Mikä ihanuus täällä oli!! Kerrassaan upea kakku!!

    Samoin nuo muffini muotit, esittelit niitä joskus, mutta en löydä sitä julkaisua nyt. Mistä olitkaan tilannut ne tai kenen ne oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo muffinivuoat on Birkmannin (http://www.birkmann.de/de/produkte/backformen/cupcakeformen/?p=1) Pikaisella googlaamisella löysin Suomesta tällaisen paikan, joka niitä myy: http://modernokeittiot.blogspot.de/2011_08_01_archive.html. Hinta on lähes tuplaten, mitä minä noista maksoin (10 euroa), mutta onhan noi tosi kauniit :)

      Poista
  3. Paljon kiitoksia Baden-Württembergistä tuosta helposta ja nopeasta suklaamuffinssien reseptistä! Laitoin just ekan pellillisen uuniin. Illalla vien kerhon Laternenlaufiin naposteltavaksi...:)

    Terveisiä pilvisestä Heilbronnista!

    VastaaPoista