keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Blogeja, joita kannattaa kurkata

Huomenta! Minulta on monesti kysytty, että mitä blogeja käyn itse lukemassa. Täytyy myöntää, että nykyään käyn tosi vähän lukemassa toisten blogeja. En oikein ehdi ja en oikeastaan edes halua istua pitkään koneella. Joskus tulee selattua listaa ja käytyä kommentoimassa, mutta aika harvoin. Muutama suosikki blogi on ollut alusta asti, mutta niissäkin aika harvoin tulee enää käytyä. Viime aikoina olen kuitenkin löytänyt pari blogia, joihin toivon teidänkin tienne löytävän.



Ensimmäisenä blogi tulevan kesän morsiamille. Ystäväni on menossa kesällä naimisiin ja hän pitää blogia, johon kerää kaikkia asioita, jotka morsiamia (ja ehkä myös sulhasia) saattaa kiinnostaa (kampaus, puku, hääpaikka, kuvaus yms.). Hänen blogiinsa The Northern Bride pääset  tästä.



Ja sitten toinen blogi, joka ei ole mitään pintaliitoa. Kaimani Maria on nainen, joka on käynyt läpi anoreksian. Hän yhdessä ystävänsä kanssa pitää blogia Life - You are worth it. Blogi käsittelee syömishäiriöitä ja niistä selviäimistä. Kaikki meistä varmaan tuntee tai tietää ainakin yhden ihmisen, jolla on ollut syömishäiriö. Toivottavasti mahdollisimman moni käy lukemassa ja ehkä löytämässä apua. Pääset blogiin tästä.


Ja sitten yksi blogi, joka vei mun sydämen ihan kertaheitolla! Jennyllä on aivan mahtavia käsitöitä ja todella kaunis koti, hänen blogistaan olen saanut paljon inspiraatiota. Blogi Pieni Pellava Sydän on oikeastaan iso sydän ja paljon ihanaa pellavaa :) Pääset Jennyn blogiin tästä.


Tänään aion lähteä lasten kanssa vähän kaupungille, jospa löytyisi molemmille kevättakit. Mullahan on ollut ikuisuusprojektina heille takkien ompelu, mutta jostain syystä ne on jääny tekemättä...

Olen jo pitkään haaveillut yhdestä tuolista, nimittäin tästä:



Kuva: Homeport. (kannattaa kurkata, muutakin kivaa Homeportin sivuilla!)


Tämä on kait sama Henrietta tuoli, mitä Pentik:kin myy, mutta valkoinen. Tämä valkoinen on vaan niin mun juttu... Täältä Saksasta löysin tätä nyt pellavan värisenä ja tosi edullisesti (Tuoli 399 egee, rahi 159 egee). Mutta kun se ei ole valkoinen. Olen koittanut etsiä tätä valkoisena, mutta ei vaan löydy mistään. Osaisiko joku Saksassa asuva vinkata, mistä tätä saattaisi saada? Se pellavakin on ihan jees, mutta kun tiedän, että tätä jossain tehdään valkoisena, niin tiedän, että jäis harmittamaan...


Riemukasta päivää! (täällä 10 astetta lämmintä ja satelee vettä...)

tiistai 28. helmikuuta 2012

Lahjoja pienelle ihmeelle

Lauantaina pääsin katsomaan sairaalaan ystävääni ja hänen pientä vauvaansa. Voi, miten pieni vauva voikin olla suloinen ♥ 

Tein vauvalle vaaleanpunaisen kortin, johon kiinnitin ison perhosen. Lisäksi pakkasin ostamani kengät kauniisti ja ostin pitkiä ruusuja, koska vauvan toinen nimi on Rose :)



Kortissa oleva perhonen on tosi kaunis!




Ruusuja, 70cm pitkiä. Kauniita!



Vaaleanpunaiset kengät kruunasivat kokonaisuuden. Olisipa kiva päästä ostamaan mekko, joka käy näihin kenkiin ;)

Ihanaa päivää!

lauantai 25. helmikuuta 2012

Arvonnan voittaja ja viikonloppuja

Vihdoinkin on arvonnan voittaja selvillä. Arvontaan tuli 105 kommenttia, yhteensä jaettiin 186 arpaa. Satunnaislukugeneraattori arpoi voittajaksi numeron 135 ja siltä paikalta löytyi Xannili. Hän kirjoitti näin:

"Eikä, aivan ihana prinsessakulho! :) Mukana 1 arvalla."

Voisitko Xannili laittaa minulle sähköpostilla osoittesi: siirtolaisrouva@gmail.com

Kiitos kaikille osallistumisesta! Oli kiva saada palautetta ja oli ilo nähdä, että lukijamäärä on kasvanut taas huimasti! Kiitos myös kaikille, jotka kommentoivat postauksiin. Koitan yleensä käydä kaikissa blogeissa, jotka jättävät kommenttia, koska minusta on kiva tietää, ketä täällä käy ja siten myös helposti löytää uusia, kivoja blogeja. En itse ole mikään ahkera kommentoija, mutta mielelläni luen toisten blogeja ja klikkailen itseni lukijaksi.

Tänään on käyty jo ostamassa viikonlopun ruoat ja illalla tulee ystäviä kylään, kivaa! Huomenna tytöllä on taas kaverin synttärit ja jospa ehdittäis jokin leffakin katsomaan.




Tyttö puki eilen päällensä jo kevyemmän takin, kun menimme hakemaan poikaa jalkapallosta.




Pipo oli kyllä ihan liikaa, mutta se on niin söde :)



Poika oli elementissään, kun pääsi pelaamaan isojen poikien kanssa!


Rentouttavaa viikonloppua!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Lamput lasten pöydille

Eilen saapui pitkään odotettu paketti, kun tilaamani lamput tulivat lapsille. En halunnut mitään perinteisiä varjostinlamppuja ja näin nämä todella kauniit Dupond & Dupont -lamput Munolta. Tytön lampunjalan väri oli heti selvä, eihän hänelle kelpaa muu kuin pinkki tai lila :) Pojalle mietin joko mustaa tai valkoista ja päädyin sitten valkoiseen, koska se käy paremmin hänen pöydän kanssa. Ja ihan nappivalinnat kyllä olivat! Tämä oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä :D

Ja sitten vielä muistutus, että arvonta loppuu tänään! Vielä ehtii muutaman tunnin mukaan! Pääset arvontaan sivun oikeasta reunasta.




Lamppujen päällä oleva osa on irrotettava ja sitä voi kääntää kaikkiin suuntiin, mihin milloinkin haluaa valon osoittavan.




Edessä olevilla luukuilla voi säätää valokeilaa juuri oikeaan kohtaan tai sitten avata ne kokonaan valaisemaan isompaa aluetta. Tosi kätevää!



Lampun malli on kivan rouhea, just pojalle sopiva!



Tässä valo kohdistettuna alustan viereen.




Tytön lamppu on muuten samanlainen, mutta jalka on vain pinkki. Tai minusta enemmän vanha roosa, josta pidän vieläkin enemmän. Juuri tämä väri tekee tästä pehmeämmän ja on niin meidän tytön näköinen :)




Kaikki yksityiskohdat ovat huoliteltuja...




Ja sitten pääsin ostamaan pinkkejä juttuja, kun ystäväni sai eilen aamulla aikaisin tyttären! Samana päivänä syntyi pienokainen, kuin Ruotsin kuninkaallisillekin :) Nämä pienet kengät saa pieni tyttönen, kunhan pääsen häntä katsomaan!


Valoisaa viikonloppua! (Täällä tänään +11, aurinkoa ja sulat pyörätiet!)


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Ihana aurinko!

Terveiset erittäin aurinkoisesta Baijerista! Me olemme kyllä nauttineet auringosta ihan täysillä. Eilen paistattelimme päivää kauppareissun jälkeen parvekkeella. Tänään vein pojan heti aamusta jalkapalloleirille ja silloin talvitakissa oli liian kuuma. Päiväksi on luvannut 7 astetta lämmintä ja pelkkää aurinkoa :)

Eilen illalla katsoin lasten kanssa leffan. Tällä kertaa oli pojan vuoro valita elokuva. Jos tyttö saa valita leffan, niin se on aina Mamma Mia :D Kukaan ei jaksa katsoa sitä enää kertaakaan, varmaan jo 20 kertaa katsottu se vuoden sisällä. Tyttö rakastaa meillä musiikkia ja tanssimista, tuon leffan aikana hän laulaa silmät kiinni kaikki laulut ja loppulaulujen aikana tanssii. Joillakin on vain musiikki verissä...





Yleensä olen tosi tiukka syömisestä olohuoneessa ja tv:n katselun aikana, mutta eilen olin rento äiti ja loman kunniaksi saivat lapset syödä riisikakut leffan aikana olkkarin lattialla ;D



Ja hyvältä maistui!



Aurinkolaseja on kaiveltu jo esille ja eilen sitten pidettiin niitä puoli päivää...







Huivit ovat vaihtuneet kevyempiin, pojan suosikki on tämä Vertbaudetista viime vuonna ostettu. (minun myös!)




Tytölle piti tilata uudet prinsessalasit, kun hän hukkasi entiset jonnekin ulos viime syksynä.




Lasit on niin meijän tytön näköset :)



Parvekkeella oli niin lämmintä, että olisi saanut jo aurinkorasvaa laittaa. 


♥  Kevät & Aurinko!


tiistai 21. helmikuuta 2012

Laskiaistiistaita ja arvonta vielä pari päivää!

Mukavaa, aurinkoista, laskiaistiistaita! Tänään oli pakko lähteä lasten kanssa ulos ja uhmata tikkejä jalassa, oli sen verran kaunis ilma. Tai on vieläkin, 1 aste lämmintä ja aurinkoa, aurinkoa ja aurinkoa! Pyörätiet olivat jo täysin sulia, joten kävelimme kauppaan ja lapset saivat sieltä ilmapallot laskiaisen kunniaksi. 

Ostettiin kermaa ja täytettiin eilen tekemiämme pullia. Täytyyhän sitä nyt laskiaisena saada laskiaispullaa. Itse pidän mantelimassasta, mutta mies vadelmahillosta. Siispä täytimme osan pullista toisella ja osan toisella. Hyviä oli! :)

Vielä kerran muistutus arvonnasta. Se on voimassa tämän viikon perjantaihin, joten vielä ehtii kommentia riipustamaan. Pääset arvontaan sivun oikeasta reunasta.




Laskiaispulla, nami!




Paljon kermaa :)




Tulppaanit ovat alkaneet aukeamaan kauniisti.




Mun lempivärit!




Iloista tiistaita!

maanantai 20. helmikuuta 2012

Jännä päivä :)

Ekkana muistutus, että arvonta on vielä käynnissä perjantaihin asti. Pääset arvontaan sivun oikeasta reunasta tai tästä. Kaikki vain osallistumaan ja tavoittelemaan kaunista Pip Studion kulhoa!

Eilen meillä olikin jännä päivä! Eräs saksalainen lehti haluaa tehdä meistä jutun ja kuvaajat kävivät täällä eilen. Lapset olivat yhtä hymyä, ja oli tosi kiva kokemus olla kuvattavana. Vielä en voi paljastaa, mikä lehti on kyseessä, mutta toivottavasti tuli hyviä kuvia :) Jännityksellä odotamme, milloin juttu ilmestyy!


Minulla ja lapsilla onkin loma tämän viikon ja saamme touhuta kotona kaikkea kivaa. Pelilaatikko on kaivettu esille, ja pullaakin pitäisi leipasta laskiaisen kunniaksi. Kiva viikko siis luvassa!





Lapsilla oli eilen kuvauksessa nämä vaatteet. Tytön hame ranskalaisesta Vertbaudetista, villatakki C&A ja paita on ostettu viime vuonna Puolasta. Pojan paita, huivi ja liivi Vertbaudetista, farkut Zarasta.








Muruset 




Mies kävi ostamassa lauantaina tulppaaneja 





Kaunista viikkoa!

perjantai 17. helmikuuta 2012

Karnevaalia ja ystävänpäivän jälkitunnelmia

Tänään on meillä mennyt päivä karnevaalitunnelmissa. Lapset lähtivät aamulla karnevaaliasuissa tarhaan. Teemana heillä oli tänä vuonna viidakko. Poika pukeutui apinaksi ja tytär Helinä-keijuksi 

On ollut ilo nähdä, että lukijoita on kirjautunut lisää! Tervetuloa uudet lukijat, toivottavasti viihdytte juttujeni parissa. Posti on tuonut Suomesta ystävänpäiväkortteja ja täällä ystävät ovat muistaneet pienillä lahjoilla. Olen kyllä niin kiitollinen kaikista ihanista ystävistäni! Myös ihana mieheni muisti minua ystävänpäivälahjalla, kiitos Rakas!  Ihana mieheni on varmasti kultaisin mies maailman päällä, omistautunut perheelleen täysin... Olin 18-vuotias, kun tapasimme ja tiesin heti, että hän on Se Oikea.

Tulipas siirappista tekstiä, mutta ei varmasti liian usein tule ystäville tai Armaalleen sanottua, kuinka kiitollinen heistä kaikista olen! 




Tytär lähdössä karnevaalijuhliin Tinkerbellinä :)




Poika, meidän ihana apina!








Mieheni toi minulle ystävänpäivälahjaksi tämän upean prosecco pullon...




Ranskalaisia kanelipastilleja (jo pelkästä rasiasta lähtee todella hurmaava tuoksu!)




Ja tämän upean kortin sain myös mieheltäni! 




Eilisen leikkauksen jälkeen sain ystäviltäni tämän upean kukka-asetelman.




Samalla saimme jo vähän pääsiäistä kotiin etukäteen.




Kiitos kaikille teille ihanille kortteja lähettäneille! Tiedän, että lähes kaikki Suomen ystävämme käyvät täällä lukemassa kuulumisia. 


Paljon rakkautta ja iloa viikonloppuunne!  


torstai 16. helmikuuta 2012

Hulinaa ja huisketta

Hyvää huomenta! Ensin muistutus, että arvonta on vielä menossa, voit osallistua siihen tästä. Täällä on heräilty tavallista aiemmin ja jännityksellä päivää odotamme. Minä menen leikkauttamaan ruuvit pois nilkasta (jotka sinne reilu vuosi sitten laitettiin, kun jalka katkesi) ja lapsilla on tänään pyjamapartyt tarhassa. Tämä viikko on ollut taas ärsyttävän kiireinen, mutta nyt tässä tuleekin sitten pakollinen rauhoittumisen paikka pariksi viikkoa.

Sunnuntaina meillä oli ystäviä kylässä ja teimme pitsaa. Tein etukäteen 6 pohjaa ja kastikkeen, sitten vain jokainen valitsi täytteet. Pitsat paistuvat nopeasti (5 min.), niin ei tarvitse kenenkään kauaa ruokaa odotella. Ihana ilta!




Iittalan decantteri meillä on ollut jo vuosia, mutta nyt käytettiin sitä ekan kerran.




Iittalan ihanat tuikkukupit tuovat tunnelmaa.



Tässä kuva ensimmäisestä pitsasta. On nämä vain hyviä, ei kannata ihan joka viikko tehdä :)


Ihanaa viikonloppua!