tiistai 16. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen on muisto vain

Pääsiäisestä on jo ikuisuus, ainakin siltä tuntuu. Pari viikkoa olemme kohta olleet jo Saksassa ja näyttää siltä, että kevään sijaan tänne tulikin suoraan kesä. Pääsiäismatkamme Suomeen oli samalla sekä raskas että antoisa. Ei ole mitään raskaampaa kuin saattaa oma äiti haudan lepoon. Sekä siunaus kirkossa että muistotilaisuus kotona olivat lämpimiä ja äiti sai näköisensä ja arvoisensa hautajaiset. Äiti rakasti orkideoja, siksi meidän perheen kukkalaite oli tehty valkoisista orkideoista 

Lapsemme eivät ole viettäneet ennen pääsiäistä Suomessa, joten heistä oli hauskaa hakea pajunoksia ja koristella niitä sulin. Nuo ihanat oksat olivat myös mummulan kissan mieleen :) Täällä Saksassa pajunoksat ovat yleensä jo "ylikypsiä" pääsiäisen aikaan, joten ihmiset koristelevat pihan pensaat ja puut erilaisilla koristemunilla. He myös keittävät kananmunia ja maalaavat ne sitten erivärisiksi ja sitten he kuorivat ja syövät ne. Minä olen tottunut, että munista puhalletaan sisus pois ja sitten maalataan ne vain koristeeksi. Suklaamunia on täällä ihan riittävästi ja näyttipä tuo kukko munivan reilusti myös Suomen päässä. Täällä on minusta outo tapa, että pääsiäisenä lapset saavat vielä lahjoja pääsiäispupulta, ihan kuin jouluna. Me emme siihen ole lähteneet ollenkaan mukaan, vaan suklaamunat saavat kelvata.

 Säät olivat kerrassaan mahtavat Suomessa, joka päivä paistoi aurinko ja touhusimme ulkona milloin mitäkin. Jopa hiihtämään päästiin tänä vuonna! Herkkuja meni myös ihan kiitettävästi... Pääsiäiseksi tein lakkakakun isäni poimimista hilloista ja serkun luona saatiin ihanaa suklaakakkua, jota piti itsekin tehdä. Ihaninta oli kuitenki yhdessäolo perheen ja sukulaisten kanssa  Toisaalta oli kiva palata takaisin kotiin, poika varsinkin odotti jo kavereiden näkemistä. 

Tänne tuli viime viikonloppuna kesä ja parveke on siivottu nyt kesäkuntoon. Nyt pitäisi sitten miettiä kesäkukat, jotka ei kuole ensimmäisen viikon aikana ;) Tykkään kovasti kukista, mutta valitettavasti niiden hoitamista ei voida lukea erityisosaamisekseni. Kukkien lisäksi pitäisi hommata lapsille kesävaatetta. En ollut ollenkaan varautunut vielä hellemekkokauteen, ja kaikki viime vuotiset oli tietty jo pieniä.  Miten lapset voivatkin kasvaa vuodessa noin paljon!



Ihana orkidea :)




Mummulan Miisu  



Kisu ja maistuvat pajunoksat :)




Aivan taivaallisen hyvää suklaakakkua. Alkuperäinen ohje oli Leilan kirjasta, yllättäen.



Pääsiäisen lakkakakku, nami!



Yksi parhaista asioista lomalla oli jokapäiväiset punaiset posket ulkoa!



Ja lunta... sitä oli ihan riittävästi. Oli outoa katsella Münchenin ruohikkoa kahden viikon kinosten jälkeen. 

Aurinkoisia kevät- (tai kesä) päiviä teille kaikille!


6 kommenttia:

  1. Olipa ihana, että olit kirjoittanut! Odottelinkin jo ja olin vähän huolissani, että kuinka jaksat. :)
    Siunattua kevättä tai kesäkös se jo sielä oli! :)

    KR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postausta on odoteltu! Suru on vienyt voimia ja varmasti ottaa aikansa, mutta elämä jatkuu :)

      Siunattua kevättä sinnekin!

      Poista
  2. Voi, kuinka ihania herkkuja ja valloittavan kaunis kisu :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun teillä alkaa jo elämä voittamaan! =)

    VastaaPoista