perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulurauhaa


Hei kaikki lukijat! Monta kuukautta on kulunut, etten ole mitään blogiin kirjoittanut. Ihanan Suomen kesäloman jälkeen elämääni saapui kipua ja tuskaa, kun isäni sai vakavan sairaskohtauksen. Lensin heti Suomeen ja näytti siltä, että isäni alkaa toipumaan hyvin. Monen toimenpiteen ja leikkauksen jälkeen isäni kuitenkin menehtyi marraskuun 18. päivä vain 56-vuotiaana. Suru on suunnaton, se on lamauttanut minut kokonaan. Ilman lapsiani en olisi jaksanut jatkaa.

Isäni oli minun kaikkeni, suuri rakkauteni, sankarini. Tuskani on ollut jotain mittaamattoman suurta, kipua ei voi edes kuvailla. Pari viikkoa sitten oli hautajaiset, lämpimät ja kauniit. Pidin isäni muistolle puheen ja oli lohdullista nähdä, miten ihmiset kulkevat surussa mukana.

Joulu ei ole minulle enää samanlainen, kun kumpikaan vanhemmista ei ole sitä enää jakamassa. Enää ei ole isää, jolle soittaa. 


Puheessani kerroin kahdesta viimeisestä kohtaamisesta isäni kanssa ja haluan jakaa ne myös teidän lukijoiden kanssa:

"Sairaalassa pelko painoi rintaani ja minua lohdutti, kun sain laulaa isälle. Lauloin hänen sänkynsä vieressä ja kysyin, muistaako isä, kuinka pienenä tyttönä lauloin samaa laulua hänelle, kun hän muurasi uuden talomme uunia. Hän sanoi, että muistaa ja samalla kyynel vierähti hänen poskelleen. Laulun yksi säkeistä meni näin: 'Kauniina nauhana vuosien päivät, helemenä jokainen muistoksi jäivät, elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhdenkään kadota sallis.' Lopuksi sanoin isälle, että rakasta häntä ja hän vastasi, että hän rakastaa minua. Ne olivat isän viimeiset sanat minulle.

Isän sairastuminen oli meille kaikille todella raskasta, mutta jaksoimme toivoa hänen toipumiseensa loppuun asti. Lensin lokakuun viimeinen viikko Suomeen ja istuin isän sängyn vieressä juttelemassa joka päivä. Yhtenäkään päivänä hän ei ollut reagoinut millään tavalla. Lähtöpäivänäni kävin vielä lentokentälle mennessä katsomassa isää ja ilo oli suuri, kun isä avasi silmät ja seurasi minua katseellaan. Hän oli hengityskoneessa, joten hän ei voinut enää puhua. Isällä kyyneleet valuivat, kun itkin hänen rintaansa vasten. Kysyin häneltä, jaksaisiko hän puristaa minua kädestä ja hän viimeisillä voimillaan hiuksen hienosti silitti peukalollaan kämmentäni. Se pieni kosketus oli kuin enkelin siiven hipaisu kädessäni ja jälkeen päin ymmärsin, että se pieni kosketus oli isän jäähyväinen.

Suru on ollut suunnaton, kun elämäni tukipilari ja suuri rakkauteni on poissa. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että sain turvallisen lapsuuden ja raskastavan kodin. Isän menetyksen tuskassa minua lohduttaa vain tieto siitä, että isä on jälleen äidin luona. Siellä, missä kipua ja tuskaa ei ole." 


Jos voisin antaa yhden neuvon teille kaikille, niin se olisi, että sanokaa läheisillenne, että rakastatte. Sillä lopulta vain se on tärkeää.  





Joulurauhaa teille kaikille!  



9 kommenttia:

  1. Voimia ja osaanotot <3 paljon jaksamista sinulle ja muille sureville! Varsinkin jouluaikaan suru nostaa päätää erityisen paljon! Mutta on toisaalta hyvä surra ja itkeä kun on sen aika ja kun tuntuu siltä, se helpottaa!! <3 -Matilda

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka surullista luettavaa.Otan sydamestani osaa ja toivon Taivaan Isan lohdutusta.
    Voimia tuleviin paiviin!

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka surullista, kyyneleet tulivat silmiini kun luin tätä. Liian varhain menetit vanhempasi, mutta lohdullista on jälleennäkemisen toivo, mikä teillä on uskossa Jeesukseen. Jeesus sanoo: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Siunattua Joulua surun keskelle teille kaikille rakkaat <3

    VastaaPoista
  4. Sydämellinen osanottoni, Maria. Isäni oli myös minun ystäväni ja vieläkin joskus itken, kun en voi soittaa hänelle. Sain pitää hänt kuitenkin 84 -vuotiaaksi, joten isku on sinulle raskas, mutta onhan meillä Isä. Hän kuulee ja vastaa. Muistaen rukouksissani sinua.

    VastaaPoista
  5. Syvä osanottoni suureen suruusi!
    Itku silmäsä luin kaunista, mutta koskettavaa tarinaa isästäsi:)
    Ihanaa, että pystyit olemaan isäsi vierellä hänen loppumetreillään...siitä jää itselle hyvä mieli, vaikka ikävä ja kaipuu on suuri!

    VastaaPoista
  6. Todella koskettavaa. Otan osaan suruunne. Olette joutuneet käymään läpi aivan hirveitä aikoja, ensin äitisi ja nyt isäsi. Voimia teille kaikille! Kiva kun jaksoit käydä postaamassa. Kaikkea hyvää uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
  7. Hei. Otan osaa suruunne. Mieleeni tuli hetki, 10 vuotta sitten, kun olin mummini sairaspedin vieressä, hän hengityskoneessa. Kävin siellä juttelemassa hänelle, tavallisista asioista, en myöskään antanut itseni ajatella, että jotain muuta kuin tavallista olisi pitänyt jutella, hänhän parantuisi. Yhtenä päivänä kun olin lähdössä, hän puristi minun kättäni kovasti. Silloin itketti. Hyvästit tulivat eteeni. En olisi halunnut. En pysty kuvittelemaan miltä tuntuu kun joudun luopumaan omista vanhemmistani joskus. Paljon voimia, onnellista tulevaa, toivon teille.

    VastaaPoista