On aika hypätä johonkin uuteen ja aloittaa alusta. Siirtolaisrouvan päiväni ovat ohitse ja olemme palanneet Suomeen. Ikävä kotimaahan kävi aika-ajoin liian kovaksi. Neljätoista vuotta saimme elää ulkomailla. Aika Münchenissä oli antoisaa, mutta välillä myös raskasta. Noihin neljääntoista vuoteen on mahtunut paljon iloa, mutta myös paljon surua. Lähdimme Saksaan nuorina opiskelijoina, joilla oli mukanaan yksi kissa. Koti-Suomeen jäi vanhemmat ja ystävät, joiden luona vierailimme säännöllisesti. Saksassa asuessamme syntyi lapsemme, nyt jo teini-ikäiset poika ja tyttö. Hiljattain perheemme kasvoi myös toisella kissalla. Tällä kokoonpanolla olemme muuttolaatikoita pakanneet. Palaamme taloon, josta minä olen joskus lähtenyt. Teen parhaani, että talo tulee jälleen kukoistamaan ja että se tulee näkemään vielä paljon iloa. Valitettavasti vanhempani eivät ole tätä näkemässä, sillä neljäntoista vuoden ulkomailla olon aikana jouduimme hautaamaan heidät molemmat.
Joidenkin mielestä olemme pähkähulluja. Jätämme tutut ja turvalliset ympyrät, vakinaiset työpaikat ja lähdemme Suomeen. Mutta oletteko koskaan olleet tilanteessa, missä mieli ei jätä rauhaan? Silloin täytyy kuunnella sydämen ääntä. Halusimme antaa lapsillemme mahdollisuuden elää Suomessa. He ovat aina sanoneet tulevansa Suomesta, vaikka eivät ole päiväkään Suomessa asuneet. Olemme pitäneet kiinni suomen kielestä kotikielenä ja parin viikon koulukokemuksella voi jo sanoa, että koulu sujuu myös Suomessa hyvin. Rikkautena heillä on myös kaksi muuta kieltä, joita puhuvat sujuvasti. Positiivisin mielin olemme uuteen tarttuneet. Tietysti uusi myös pelottaa ja mietityttää, että oliko tämä oikea ratkaisu.
Sanotaan, että uuteen maahan totuttauminen tuo mukaan kolme tunnetilaa: ihastus, vihastus ja tasaantuminen. Sopeutuminen uuteen vie kaksi vuotta, mutta jos maa on tuttu, niin sitten vuoden. Saksan kohdalla voin sanoa, että tunnetilat eivät pitäneet paikkaansa. Voin tunnustaa, että en koskaan varsinaisesti ihastunut maahan. Löysimme kivoja paikkoja ja kivoja ihmisiä, mutta en koskaan olisi voinut ajatella asuvani siellä koko elämääni. Se oli vaihe, jonka pituutta emme tienneet. Suomeen tulo on tuntunut palaamiselta kotiin. Tunnen paikat, tiedän, miten ihmiset toimivat ja osaan toimia täällä ilman erillisiä (byrokraattisia) ohjeita. Ehkä tämä on jotain neljänkympin kriisiä? Haluta takaisin kotikonnuille ja nauttia hiljaisuudesta. Miljoonakaupungissa on miljoonakaupungin melu - ja ruuhkat. Kaipasin myös Suomen neljää vuodenaikaa. Se, että on oikea talvi eikä loskakakkaa montaa kuukautta. Sitä on täällä Suomessa sitten vasta keväällä.
Mitä Saksa minulle antoi ihmisenä? Kasvoin ihmisenä hirvittävästi tuon neljäntoista vuoden aikana. Olen huomannut olevani paljon vahvempi, mitä luulinkaan. Ennen annoin ihmisten kohdella minua huonosti ja mielessäni vain purnasin, kun minusta puhuttiin valheita tai joku käveli ylitseni. Olen ymmärtänyt, että kaikki ihmiset eivät ole tarkoitettuja elämääni. Oman hyvinvoinnin eteen on tehtävä valintoja ja olen oppinut arvostamaan itseäni ja jättämään myrkylliset ihmiset taakseni. Kaikkea ei tarvitse kestää! Kuka sinua arvostaa, jos et sinä itse? Sen toivottavasti olen voinut myös lapsilleni opettaa, että he käyttäytyvät kaikkia kohtaan hyvin ja ystävällisesti, mutta eivät anna silti toisten ihmisten kohdella heitä huonosti. Kokemukseni mukaan saksalaiset ovat kovanoloisia ihmisiä, mutta myös erittäin kohteliaita. Saksan kuvioissa on oppinut pitämään puolensa.
Suomessa kiireisenä on pitänyt talon pihan kunnostus. Aloitimme talon kunnostamisen viime kesänä ja valmista ei tule varmaankaan seuraavaan vuoteen, mutta pikku hlijaa teemme talosta meidän näköistä. On ihana, kun on oma iso piha! Yläkerta on talosta nyt kokonaan valmis ja kaikki haluaisimme olla vain siellä, koska siitä tuli juuri meidän näköisemme ja mielestämme viihtyisä. Alakerta siis odottaa kunnostamistaan joskus tulevaisuudessa. Lattiat ovat kärsineet, seinät ovat aikansaeläneet, kylpyhuone on jäänyt 90-luvulle ja keittiö on toimimaton. Mutta siinä riittääkin juttua sitten uuteen blogiin. Teidän ihastukseksi (tai vihastukseksi) jatkan blogin pitämistä kodistamme ja paluumuutto-arjestamme. Uusi bogi löytyy nimellä Talo kuin pioni (https://talokuinpioni.blogspot.com/). Toivottavasti moni teistä löytää tiensä sinne!
Kiitos kuluneista vuosista teille kaikille lukijoille!
♥
