perjantai 29. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen on muisto vain

Niin se pääsiäinenkin vain sujahti ohitse. Ilmat olivat kyllä aivan mahtavat, hellelukemia lähes koko pääsiäisen. Pitkäperjantaina kävimme koko porukka parin tunnin kävelyretken ja ihastelimme kukkaloistoa. Illallisen katoin parvekkeelle ja kahvit joimme kynttilänvalossa. Lauantaina kävimme ostoksilla ja sunnuntaina suuntasin miehen kanssa kohti Puolaa ja ystäviemme häitä. Lapset olivat mummun ja ukin kanssa kotona. Matka oli antoisa, vaikkakin erittäin raskas. Sunnuntaina ajoimme kahdeksan tuntia, 850 km hääpaikalle. Häät olivat maanantaina ja jatkuivat myöhään yöhön. Tiistaina heräsimme jo klo 7, että pääsemme ajoissa kotiin. Paluumatkalla oli muutama kolari ja vettä satoi kuin aisaa, joten matka kesti 12 tuntia! Puolan puolella rekkakolarin takia matelimme 15 km matkan tunnissa...

Pääsimme kuitenkin ehjänä kotiin, mikä on pääasia ja eilen hyvästelimme isovanhemmat kotimatkalle. Vieläkin on vähän vetämätön olo, ehkäpä tässä viikonlopun aikana alkaa olo taas normalisoitua vapun viettoon :) Huomenna juhlistamme miehen kanssa 11 vuotista yhteiseloa. Aika ei pysähdy, vaikka itsestä tuntuu, että välillä tämä elämä pyörii ympyrää :D Tässäpä teille meijän pienistä ympyröistä kuvia pääsiäiseltä:




Pitkäperjantain kattaus.





Turkoosilla mentiin tällä kertaa :)









Menukortit tekasin edellisenä iltana.









Iltakahvit juotiin kynttilänvalossa.







Kukkaloistoa...




Niin kauniita!




Kumpa kaikki kukat säilyisivät aina tällaisina!



Meidän matkaeväät :D





Hotellin pihalta Puolasta. Kaunista!




Mun lemppari puu oli myös hotellin pihalla. Mistä ne tiesiki, että tää on just mua varten :)








Häät olivat myös tässä hotellissa, missä yövyimme. Kiva paikka ja kyllä kelpasi oleilla!

Näihin kuviin: Mukavaa vappua kaikille!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kesäviikko

Pääsiäinen lähestyy kovaa vauhtia! Meille onkin tulossa erilainen ja mukava pääsiäinen, kun miehen vanhemmat saapuvat torstaina tänne :) Lapset odottavat kovasti mummua ja ukkia, ja kyllä mekin miehen kanssa kovasti heitä kaipaamme. Jos hyvin käy, niin käväsemme miehen kanssa häissä Puolassa, mutta se on vielä vähän epävarmaan. 

Eilen seurasimme vaaleja ja kyllä henki salpautu, niin suuria muutoksia on Suomena kansan edessä. Näemme tulevina kuukausina, kuinka käy. Ehkäpä Suomi tarvitsee moraalin takaisin. Tuntuu, että nykykään kaikilla pitää olla oikeus kaikkeen. Vanhemman näkökulmasta voin sanoa, että aina vapaus kaikkeen ei ole hyvä asia. Niin kuin lapset tarvitsevat rajat, niin myös suomalaiset tarvitsevat nyt rajoja ja toivottavasti vanhat arvot palaavat, ainakin osaksi, takaisin. Mielenkiinnolla odotamme, miten asiat etenevät!

Kuvia on tällä erää pihamme kukkaloistosta sekä myrskypäivän kuvia. Tuoreherkkuja lopussa, nami :)




Pihan puut ovat kaikki kukassa!



Myrskypäivänä vettä satoi taivaan täydeltä.




Ja puut heiluivat...




Pelargoniat toin sisälle myrskyä piiloon :)




Pojan ihana apina-sadetakki on ollut mieluinen.



Yrttejä on tullut taas lisää :)




Sitruunamelissa on kasvanut hurjasti.




Löysin rautakaupasta ihanan sinkkivadin, johon laitoin petunioita.





Sinkkiämpäriin laitoin mustikkapensaan! Poika käy joka aamu katsomassa, joko on tullut mustikoita :D



Tomaatti-sipuli-basilika -seosta nautittiin parvekkeella.




Vadelmaleivoksia tehtiin eilen päiväkahville, nam nam.



Mukavaa pääsiäisviikkoa!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Mehiläisten houkuttimia

Täällä ois sitte hurahdettu kukkiin... Pelargonioita laitoin parvekkeelle. Tykkäsin väreistä, just mun tyyliä :) Saas nähä, miten näille kukille ja kaikille yrteille käy, kun tuolla ulkona parhaillaan myrskyää ja äsken satoi rakeita... Basilika ei varmaan hirveästi tykkää, kun mittari näytti aamulla KOLMEA astetta lämmintä :D Onneksi viikonloppuna taas lämpenee!

Facebookiin laitoin muuten kuvia viikonlopun tunnelmista, sinne vaan kaikki klikkailemaan itsensä faniksi! Pääset sinne tuosta oikealla olevasta palkista.



















Aurinkovarjo suojaa kovimmalta paahteelta...




Laitoin Oreganoa ja persiljaakin yrttikokoelmiin. Toivottavasti säilyy! Olin saanut Anniinalta tunnustuksen ja myös parilta blogiystävältä haasteen, joihin palailen sitten myöhemmin.

Lämpöistä kevätviikkoa!