perjantai 30. joulukuuta 2011

Minä lupaan...

Uskomaton vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Viime vuonna tähän aikaan katselin ulos sairaalan ikkunasta ja mietin, että ensi vuosi tulee olemaan erilainen. Ja on se ollutkin. Jalan katkeamisesta selvittiin kunnialla ja uudet tuulet ovat puhaltaneet meidän perheeseen monessakin mielessä. Ensi vuosi tuo myös muutoksia mukanaan, sillä esikoinen aloittaa koulutien. Ja uuden vuoden lupaus... En tee mitään lupauksia vaan elän päivän kerrallaan niin hyvin kuin osaan!

Bloggaamista olen välillä miettinyt enemmän ja vähemmän. Ihmisillä on erinäiset syyt pitää blogeja. Toiset pitävät ihan kaupallisessa mielessä ja toiset sitten taas ihan vain harrastuksen vuoksi. Minulle sisustaminen ja valokuvaus on elämäntapa, josta en halua luopua. On ollut ihana jakaa kaikkien teidän kanssa kuvia ja tarinoita. Teen tätä (kuten kaikkea) täysillä ja isolla sydämellä, toivottavasti se välittyy myös teille! Me suuntaamme ottamaan uutta vuotta vastaan vuorille, ja toivottavasti myös uuden vuoden mäkikisat päästään katsomaan.

Kiitos teille kaikille kävijöille ja kommentoijille kuluneesta vuodesta! 
 



5th Avenue Seccoa uudeksi vuodeksi.







Tämä ihana karvakaulus muuten oli siellä Burberryn kassissa...









Kaikkea hyvää uudelle vuodelle teille jokaiselle, ja paljon iloa & onnea vuoteen 2012!


tiistai 27. joulukuuta 2011

Joulutunnelmaa...

Ihana joulu takana! Nautittiin ihan täysillä joulun tunnelmasta ja oman perheen rauhasta. Tai no, joulupäivänä olimme ystävien luona joulukahvilla ja sitten he tulivat meille illalliselle. Eilen kävimme pitkän tapaninpäivän retken koko perheen voimalla ja illalla oli vielä illalliset toisten ystävien luona. Sitä ei osaa edes ajatella, miten ihania ystäviä meillä on! 

Jouluaatto alkoi perinteisellä riisipuurolla ja vasta illalla söimme melko perinteisen, runsaan jouluaaton aterian. Vieläkin olisi kaikkea jouluruokaa jäljellä, mutta kyllä loput taitaa nyt jäädä syömättä.




Jouluaaton riisipuuro, nami!



Joulukattausta...




Tein pikaisesti myös menukortit jokaiselle.




















Kynttilöitä on kulunut hirmuiset määrät tänä jouluna ja pitänee varastoja täydentää nyt välipäivinä...




Herkkuja....



Suomalaisia herkkuja.... Ja sitte taas lenkille :)


Levollisia välipäiviä!

lauantai 24. joulukuuta 2011

24. Luukku

Kaunista jouluaaton aamua kaikille! Lasten, ja meidän aikuistenkin, odotus palkitaan tänään. Aamupuurot porisevat liedellä, kinkku on uunissa ja pöytä on katettu. Ennen ruokaa käymme koko perhe ulkona ja ruokailun jälkeen tulee pukki tuomaan lapsille lahjat. Mies lukee jouluevankeliumin ja muistamme kiittää Herraa kaikesta tästä: perheestä, kodista, yhdessäolosta, kaikesta kauniista, jonka Hän on luonut!

Kiitos teille kaikille hyvän joulun -toivotuksista ja lukemattomista kommenteista, joita olette joulukalenteriini jättäneet! 





















Siunattua joulua teille jokaiselle ja paljon ihania hetkiä läheisten kanssa!

perjantai 23. joulukuuta 2011

23. Luukku

Niin alkaa tämäkin adventinaika olemaan lopuillaan ja enää yksi yö on jouluaattoon. Joulutunnelmaa olen hakenut pariinkin otteeseen Münchenin joulumarkkinoilta ja täytyy kyllä sanoa, että rakastan niitä! Yhtenä päivänä kaupungilla vierähti ystävättären kanssa 8 tuntia ihan huomaamatta ihmispaljoudessa! Jos suunnittelet matkaa Saksaan, niin suosittelen adventinaikaa ja joulumarkkinoita. Tunnelma markkinoilla on vain jotain, jota ei voi sanoin kuvailla! Näiden kuvien myötä tahdon jakaa tunnelmaa myös teille.




Hiljainen, kaunis, katu Münchenissä.




Isarin tyyneys...



Joulumarkkinatunnelmaa iltasella.




Marienplatzin kuusi, raatihuone ja markkinat.




Kaufhoffin jouluikkunaa...








Riemukasta päivää ja levollista mieltä!

torstai 22. joulukuuta 2011

22. Luukku

Iiik, enää kaksi yötä jouluun! Mihin tämä joulukuu on taas mennyt?! Alamme olla niin lähellä joulua, että on aika paljastaa, millainen meidän alakerran jouluasu on. Jonkin verran on paljastunut aiemmista luukuista, mutta nyt näette kuusen ja koristeet kokonaisuudessaan. Itse tykkään, juuri minun näköistä, valkoista, valkoista, vaaleaa :)






































Valkeaa päivää!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

21. Luukku

Vitsit, 3 yötä jouluun on, kääk! Onneksi kaikki lahjat on hankittu aikaat sitte ja muutenkin tässä kyllä on enää vain odottelua, että koskas voi alkaa jouluruokia tekemään :) Täällä on kuulkaas tullu lunta ihan olan takaa. Tänään mennään lasten kanssa mäkeen ja toivottavasti tällä kertaa ei luita mene poikki! Poika sanoikin minulle, että "äiti sinä voit istua penkillä ja katsoa, kun me lasketaan" :D ♥

Meillä on jo joitain paketteja kuusen alla. Ihana Burberryn kassi on sisältöineen ollut siellä jo jonkin aikaa, samoin pari hopeapaperilla paketoitua lahjaa. Lapsille sanoin, että nämä ovat vain koristeita, mutta kyllä niissä jotain pientä lapsille on sisällä. 

Itse pidän kovasti lahjakasseista, jotka ovatkin nykyään todella kauniita. Miehelle on kuusen alla musta Hugo Bossin kassi, josta löytyy samaisen merkin tuotteita (en voi paljastaa mitä, koska uskollisin lukijani käy tämän kuitenkin lukemassa :D) Kyllä tämä Burberryn kassi kaikessa komeudessaa on hienoin! :)



Tää Burberryn kassi on vaan niin kaunis!



Bossin kassi on taas miehelle just hyvä :)



 Tässä vähän perinteisempi paketti vanhanajan tyyliin. Tästäkin pidän kovasti :) Viime arvonnan voittaja varmaan tämän tunnistaa, sillä tässä on tosiaan paketoituna arvontavoitto.



Ihan tavallinen narukin on tosi kaunis!




Hopeaa ja valkoista rintarinnan niin matossa, kuusessa kuin paketeissakin.



Yhteen pakettiin tein vain hopeisen kimallerusetin.










Kimalletta päiväänne!