torstai 19. syyskuuta 2013

Suklaamacaronit

Oui, oui, ovat ne macaroneja, vaikka eivät ihan täysin niiltä näytäkään :) Mutta maku oli aivan taivaallinen, joten eivät kai ne ihan metsäänkään menneet. Majoneesista jäi munanvalkuaisia yli, joten päätin tehdä macaroneja. Aiemmin olen tehnyt värikkäitä, joten nyt ajattelin, että mennäänpä suklaalinjalla. Ohje on ystävältäni saadusta macaron -kirjasta. Täytteen tein omasta päästä, koitan muistella, mitä siihen tuli. ;)





Suklaamacaronit:

60 g munanvalkuaista (2 keskikokoista munaa)
60 g mantelijauhetta
110 g tomusokeria
20 g hienoa sokeria
25 g kaakaojauhetta

1. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää vähitellen hieno sokeri. Vatkaa, kunnes vaahto on pysyvää.

2. Siivilöi sekaan mantelijauhe-tomusokeriseos sekä kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi massaksi lastalla.

3. Pursota pellille n. 30 tasaista ympyrää. (Minun "taikina" oli aika paksua ja ympyröitä tuli 24. Ehkä kaakaojauheen määrää voisi vähän vähentää...)

4. Anna macaronien olla huoneen lämmössä noin tunti ennen paistamista.

5. Paista 150 asteessa n.12 minuuttia.

6. Jäähdytä macaronit ennen täytteen levittämistä.


Täyte onnistui paremmin kuin hyvin!

Täyte:

n.150 g huoneenlämpöistä voita
1 dl hienoa sokeria
200 g tummaa suklaata
2 dl pähkinä-krokanttia

1. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.

2. Sulata suklaa vesihauteessa, jäähdytä ja sekoita voi-sokeriseokseen.

3. Sekoita seokseen lopuksi pähkinäkrokantti. (löysin kaupasta valmista pähkinä-krokanttiseosta, joka käy ihan täydellisesti sulatetun suklaan kanssa.)


Levitä täyte macaronin puolikkaalle ja aseta toinen puoli päälle.






Pienet kätöset kävivät lautasella useasti :)


Herkullista! 

Kaunista iltaa toivotellen,


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pintaremppaa keittiössä

Viime viikolla keittiöntasot alkoivat näyttää vähän turhan kuluneilta ja kellertäviltä, joten kävin rautakaupasta hakemassa hiekkapaperia ja maalia. Hioin epätasaiset kohdat sileiksi, irrottelin vanhat ja nuhjuiset silikonit, ja maalasin keittiön työtasot neljään kertaan uudestaan valkoiseksi. Lopuksi laitoin uudet silikonit ja pintaremontti on valmis. :) Taso nousi taas pykälällä ja kyllä nyt kelpaa kokkailla. Seuraavaksi vuorossa on baaripöytä ja sitten olisi vielä yläkerran aulan kirjoituspöytä. Onneksi ei tekeminen lopu!










Antoisia sadepäiviä toivotellen,


tiistai 17. syyskuuta 2013

Lohkoperunat

Huomenta! Viikko on lähtenyt hyvin käyntiin, ja ekat harrastuksetkin ovat alkaneet tälle syksylle. Täällä on säätkin olleet kylmät ja syksyiset, ruska vain puuttuu. Olisi kiva päästä käymään vuorilla vaeltamassa ennen kuin lumi tulee, mutta kalenteri näyttää aika täydeltä jo nyt. Tyttären syntymäpäivät lähestyvät ja niitä olemmekin jo suunnitelleet kovasti. Tänä vuonna mennään täysin roosalla :)

Mutta nyt se taivaallisen hyvä lohkoperunoiden ohje. Tämän helpompaa ei kyllä ruoan laitto ole, ei kannata lohkoperunoita kaupasta valmiina ostaa!


Helpot lohkoperunat:

n. 1 kg perunoita
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl sitruunapippuria
n. 0.5 dl öljyä

1. Pese perunat ja kuivaa ne hyvin.
2. Viipaloi perunat lohkoiksi ja pyörittele kulhossa mausteiden ja öljyn kanssa.
3. Paista uunissa 200 asteessa ensin 15 minuuttia, jonka jälkeen 250 asteessa 20 minuuttia. Jos perunat ovat ohuita, ne kypsyvät nopeammin. 



Touhukasta tiistaita toivotellen,


maanantai 16. syyskuuta 2013

Syysiltojen burgerit

Huomenta! Ajoissa ollaan :) Viikonloppu oli ihanan rentouttava. Lapset kävivät pareilla synttäreillä, ja tyttärellä oli balettiesityksen kenraaliharjoitukset. Muuten saimme olla kotosalla ja teinkin burgereita ja lohkoperunoita oikein pitkän kaavan mukaan. Nämä burgerit ovat sämpylöitä myöten itse tehtyjä, todellakin kaiken vaivan arvoisia. Varsinkin sämpylöihin menee aikaa, koska yhteensä niitä pitää kohotella yli 3 tuntia, mutta hyvää kannattaa odottaa! :)



Syysiltojen omatekoinen burgeri, nami!


Aloitimme burgereiden teon aamulla sillä, että mies teki pihvit pakkaseen. Parhaat pihvit tulevat ystävämme Markuksen ohjeella


Hampurilaspihvit:

500g naudan jauhelijaa
suolaa 
pippuria

Jaa jauhelija kahdeksaan osaan ja pyörittele palloiksi. Laita pallot leivinpaperin päälle ja painele n. puolen sentin kokoisiksi pihveiksi. Levitä päälle toinen leivinpaperi ja kauli ohueksi pihviksi. Leikkaa leivinpaperit pihvien kokoisiksi ja pinoa pakkaseen odottamaan paistamista. Jäisestä lihasta leivinpaperi irtoaa hyvin. Paista pihvit juuri ennen käyttöä. Mausta paistovaiheessa suolalla ja pippurilla.



Suurin työ on hapurilaisten sämpylöissä, mutta näitä kannattaa odottaa. Ainoa resepti, josta tulee oikeita hampparisämpylöitä. 


Hampurilassämpylät (8kpl):

2dl lämmintä vettä
4 rkl maitoa
2 tl kuivahiivaa
2 rkl sokeria
2 munaa
8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
3 rkl voita

voiteluun munaa ja päälle seesaminsiemeniä

1. Sekoita kulhossa vesi, maito, hiiva ja sokeri.

2. Sekoita toisessa kulhossa jauhot ja suola. Nypi jauhojen joukkoon huoneenlämpöinen voi. Taikinaan muodostuu pieniä muruja.

3. Sekoita jauho-rasvaseokseen vesi-hiivaseos sekä kevyesti vatkattu muna. Vaivaa taikinaksi.

4. Vaivaa taikinaa jauhoitetulla alustalla n.10 minuuttia. Jauhoja joutuu tässä vaiheessa lisäämään, sillä se tarttuu helposti alustaan.

5. Kohota taikinaa liinan alla 2 tuntia!

6. Pyörittele taikinasta kahdeksan littanaa palloa ja nostele ne pellille. Kohota liinan alla 1,5 tuntia!

7. Voitele sämpylät munalla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä.

8. Paista 200 asteessa n.15 minuuttia.

9. Ennen hampurilasten kokoamista halkaise sämpylä ja paista pannulla hetki, jotta sämpylät lämpenevät.


Teimme burgereihin myös majoneesin itse. Ihan turhaa pelkäsin, sillä majoneesi on todella helppo tehdä ja paljon paremman makuinen kuin kaupasta ostettu.

Kotitekoinen majoneesi (n.3dl):

2 keltuaista
1 tl sinappia
1 rkl viinietikkaa
1 tl paprikajauhetta
ripaus suolaa
0.5 tl valkopippuria
reilu 2 dl öljyä

1. Sekoita keskenään kaikki muut paitsi öljy. 

2. Lisää öljyä seokseen vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes seos alkaa hyytyä.

3. Lisää öljyä niin kauan kunnes majoneesi näyttää valmiilta. 

Majoneesi ei maistu huoneenlämpöisenä samalta kuin jääkaapista otettuna. Anna siis majoneesin jäähtyä kaapissa muutama tunti ennen tarjoilua. Makua saa helposti muutettua lisäämällä eri mausteita tai sekoittamalla siihen esim. suolakurkkua. Jokainen oman maun mukaan. :)



Ja tässä koottu burgeri. Juuston ja salaatin ostin kaupasta. :) Samoin kaalisalaatin tuohon kylkeen. Lohkoperunat tein myös itse, niihin laitan reseptin vähän myöhemmin.


Herkullista!


Suosittelen kokeilemaan, hyvää oli!


Kaunista viikkoa toivotellen,


perjantai 13. syyskuuta 2013

Mökkeilyä

Huomenta! Tänään on herätty ajoissa. :) Oli varulta kolme kelloa soimassa, että ei varmasti myöhästytä. Ei mennyt siltikään ihan nappiin vieläkään. Yksi puhelin oli vielä Suomen ajassa ja kello soitti tänä aamuna jo viideltä. :D No, sama kai se, herääkö viideltä vai kuudelta. Aikasin on aikasin joka tapauksessa. Jospa näihin aamuherätyksiin joskus tottuu... 

Suomessa vietimme muutaman yön myös mökillä. Kävimme koko perhe kiertämässä pienen karhunkierroksen (12km). Meidän poppoolta siihen meni aikaa 4 tuntia. Lapset tuumasivat vaelluksen jälkeen, että miksi mentiin näin lyhyt reitti. :) Ensi kerralla kuulemma oikea karhunkierros. Toivottavasti!






Maisemat olivat upeat ja sillat ihania.



Tämä taisi olla Myllykoski.


Mökillä kalastusta :) Ihan oikeitakin virveleitä lapset pääsivät papan kanssa heittelemään, ja tulihan sieltä muutama kalakin.






Vierailimme myös Suurpetokeskuksessa katselemassa karhuja, kettuja ja ilveksiä. 


Porojakin löytyi.



Matkan ehkä yksi kohokohdista oli, kun näimme kuin näimmekin revontulet! Tämäkin oli lapsille suuri elämys!




Rentouttavaa viikonloppua toivotellen,


torstai 25. heinäkuuta 2013

Helppo mansikkakakku

Huomenta! Muutama ehti jo laittaa sähköpostia ja kysellä mansikkakakun reseptiä, joten laitan sen tänne kaikille nähtäväksi. Resepti on mieheltäni, joten sen täytyy olla todella helppo! :) Kyseessä on ihan tavallinen torttupohja, joita saa kyllä kaupastikin valmiina, mutta kotitekoinen on aina paras! 

Helppo mansikkakku:

Pohja:

3 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


Ota pöydälle 3 samanlaista lasia. Riko yhteen lasiin kananmunat ja kaada toiseen lasiin sokeria yhtä paljon, kun toisessa on kananmunia. Mittaa myös kolmanteen lasiin vehnäjauhoja yhtä paljon kuin toisessa lasissa on sokeria. Sekoita vehnäjauhojen sekaan leivinjauhe. Kaada kulhoon munat ja sokeri ja vatkaa pysyväksi vaahdoksi. Lisää joukkoon jauhot siivilän läpi ja sekoita ne varovasti sekaisin. 

Voitele ja jauhota torttuvuoka. Kaada taikina siihen ja paista uunissa 200 asteessa n.25 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja kostuta se sitten mieluisella mehulla tai limukalla. Itse käytin tähän kakkuun mansikkamehua.

Täyte:

2-3 dl kermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
mansikoita tai muita marjoja.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä se pohjan päälle. Lopuksi asettele päälle mansikat tai muut marjat. Itse pidän myös mustikoista kakun päällä, lapset taas tykkää vadelmista. 

Helppoa, nopeaa ja maukasta!







Maukasta päivää!


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kesäkuulumisia

Tervehdys pitkästä aikaa! Kesä on tullut meille ihan ryminällä ja eihän sitä ole ehtinyt koneellekaan ollenkaan. Virallisesti meillä ei vielä ole loma, vaikka siltä tuntuukin jo. :) Baijerissa elokuu on päälomakuukausi ja silloin on loma koululaisillakin. Kesä- ja heinäkuu ovat kiireisiä, kun joka paikassa vietetään kesäjuhlia. Tyttärellä oli hieno balettiesitys ja yleisurheilukilpailut ovat tältä kesältä jo takana päin. Vielä muutamat kokoukset ja voimme heittäytyä lomatunnelmiin!

Kukkia olen laittanut kotiin aika ajoin. Pioneita on ollut tarjolla lähes joka paikassa, joten niitä on tullut kuvailtua enemmänkin. :) Kesäjuhlat tietävät äideille leipomista paikkaan jos toiseenkin, joten meheviä tiikerikakkuja on pyöräytelty täällä pariinkin otteeseen. Ja iltalukemisenä olen lukenut Maisons du Monden kuvastoa: alusta loppuun ja lopusta alkuun! Enää lottovoitto puuttuu! ;)

Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu Saksan suosituimmasta äitibloggarista, joka asuu perheineen Suomessa. Jännä, miten samoja ajatuksia on ihmisellä, joka on tehnyt maiden vaihdoksen toisin päin kuin itse. Saksassa elää hyvin vahvasti kilpailu-henkinen kulttuuri, eikä sitä pääse eroon oikein missään. Toisaalta ihmiset ovat ystävällisiä ja toiset huomioidaan jopa lenkillä. Mielenkiintoinen kysymys onkin, että missä maassa lapset on parempi kasvattaa... Riippuu varmaan paikkakunnasta maassa kuin maassa. Tällä hetkellä olen tyytyväinen. Lapsilla on olleet samat kaverit tarhasta lähtien ja harrastuksia löytyy. Eikös se mennyt jotenkin niin, että koti on siellä, missä sydän on. Minun sydämeni taitaa olla tällä hetkellä Baijerissa. Artikkeliin pääset tästä.




Ihanat Pionit!








Tiikerikakku suklaakuorrutteella.






Suklaakuorrutetta jäi yli, joten murskasin siihen keksejä ja tein konvehteja :)











Neiti kesäheinä!



Maisons du Mondea ristiin rastiin. 

Nautitaan kesästä!