maanantai 30. kesäkuuta 2014

Uunikanakorma

Tässä tulee vihdoinkin tämän herkullisen uunikanakorman ohje. Resepti on MeNaisten Sport -lehdestä. Tämä on helppo valmistaa etukäteen ja laittaa vain uuniin vieraiden saapuessa. Kaveriksi basmatiriisiä ja tuoretta korianteria. Ja kyllä maistuu! :)



Uunikanakorma (4:lle hengelle):

1 sipuli
3 dl maustamatonta jogurttia
1 dl ruokakermaa
2 rkl mantelijauhetta
2 rkl currytahnaa
3 valkosipulinkynttä
2 rkl tomaattipyrettä
1 dl vettä
suolaa
400g kanafilettä
200g kukkakaalia tai parsakaalia (itse käytin molempia)


1. Kuori ja leikkaa sipuli pieniksi paloiksi. Paista sipuli öljyssä pannulla. 

2. Sekoita pehmennyt sipuli jogurtin, ruokakerman, mantelijauheen, currytahnan, murskattujen valkosipulien, tomaattipyreen ja suolan kanssa tasaiseksi massaksi.

3. Leikkaa kanafileet reiluiksi kuutioiksi ja paista kypsiksi pannulla. Laita paistuneet kanapalat laakeaan uunivuokaan ja lisää paloiteltu ja kevyesti paistettu kukka-/parsakaali. 

4. Lisää uunivuokaan lopuksi jogurtti-mausteseos. 

5. Paista 180 asteessa keskitasolla noin 20 minuuttia.

6. Tarjoa keitetyn basmatiriisin ja tuoreen korianterin kanssa.







Mukavia herkutteluhetkiä toivotellen,


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Herkuttelua

Terveiset Baijerista! Hellettä on riittänyt ja olemme olleet paljon rannalla. Jokin aika sitten meillä oli vieraita ja herkuttelimme ihanilla juituilla, jotka on kyllä pakko kirjata itselle muistiin. Ensin syötiin lämpimiä vuohenjuustoleipiä, sitten uunikanakormaa ja lopuksi juustokakkuista mansikkajäädykettä. Harvoin tulee enää illallisia värkättyä, sen verran vähän on aikaa kaiken muun ohessa. Mutta nyt oli kiva tehdä ja lähes kaikille ruoka maistuikin. :)

Meillä on lapsilla vielä toinen viikko helluntailomaa jäljellä ennen viimeistä koulurutistusta. Aika menee niin hurjan nopeasti. Viime viikko oli ihana, kun vaari oli kyläilemässä ja katsomassa lasten perään. Huomenna saapuu sukulaistyttöjä toiseksi viikoksi. Ihanaa, että on turvaverkko, joka auttaa!



Lämmin vuohenjuustoleipä tryffeli-balsamicolla. Herkkua!!



Uunikanakorma ja basmatiriisi. Tykättiin! :)



Mansikkainen juustokakkujäädyke. Reseptejä luvassa myöhemmin!







Levollista iltaa jalkapallon parissa!


torstai 29. toukokuuta 2014

Mango-mandariini-juustokakku

Terveiset sateisesta Baijerista! Nyt vihdoinkin juustokakun ohje, jota pääsiäisenä tein! :) Tää on niin herkkua, että ei passaa liian usein tehdä! 

Olen ollut tämän viikon lomalla ja laittanut kotia katsottavaan kuntoon. Keittiössä on vähän maalisutikin heilunut. En vaan osaa olla tekemättä mitään, ja aina on jotain pientä projektia työn alla. 

Tänään Saksassa on vapaapäivä ja myös isänpäivä. Me vietämme isänpäivää suomalaisen kalenterin mukaan, emmekä hössötä tänään kakkuja tai muuta vastaavaan. Kivaa rentoa yhdessäoloa.



Mango-mandariini-juustokakku (kaikkiin juhliin!):

Pohja:

300g Digestive-keksejä
100g rasvaa

Täyte:

3 dl kuohukermaa
1 prk ranskankermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
3 keltuaista
3 valkuaista 
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 prk sokeroituja mandariinin palasia 
1 appelsiini 
1 mango
6 kpl liivatelehtiä


1. Murskaa keksit tehosekoittimessa ja lisää huoneenlämpöinen rasva. Sekoita tasaiseksi massaksi ja painele irtopohjavuokaan, jossa on alla leivinpaperi. Laita täytteen valmistuksen ajaksi pakkaseen.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

4. Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Lisää seokseen notkistettu tuorejuusto ja ranskankerma.

5. Lisää keltuaisvaahtoon pieneksi pilkottu appelsiini, mango ja mandariinipalaset. Itse leikkasin mandariini palaset kahteen osaan. Lämmitä mandariinipurkin sokeriliemi ja liota siihen liivatelehdet.

6. Sekoita keltuais-hedelmävaahtoon kerma ja valkuaisvaahto. Älä vatkaa liikaa!

7. Lisää seokseen lopuksi jäähtynyt liivateseos.

8. Kaada seos vuokaan pohjan päälle ja laita jääkaappiin. Anna hyytyä yön yli.

9. Koristele mandariinin palasilla.




Tämä kakku sopii hyvin vaikka valmistujaisjuhliin ja maistuu varmasti kaikille!


Nautinnollisia hetkiä teille kaikille toivotellen,


torstai 10. huhtikuuta 2014

Iloista pääsiäistä!

Niin vain lähenee tämänkin työviikko loppuaan ja huomenna startataan koko perhe kohti lomaa ja lepoa! Pääsiäispöytä on jo kertaalleen katettu ja suklaapuput syöty! Näiden kuvien myötä pääsiäisinspistä teille kaikille! :)
























































Rentouttavaa pääsiäisen aikaa teille toivotellen,


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Voihan muffinssi!

Terveiset keväisestä Baijerista! Eilen mietimme miehen kanssa, miten erilainen käsitys Suomen ja Saksan kevät on. Suomen kevät tarkoittaa meille pohjoisen kasvateille keväthankia, aurinkoa ja pajunkissojen keräämistä. Baijerin kevät on meille kukkivia magnolioita ja kirsikkapuita, avattuja biergarteneita ja aurinkoisia iltoja. Viiden yön päästä alkaa kauan odotettu pääsiäisloma ja aiomme lomailla kokonaiset kaksi viikkoa koko perheen voimin. Ihanaa päästä hetkeksi pois arjesta!

Viikolla pitkän työpäivän jälkeen haksahdin (jälleen) ranskalaisen leipomon kohdalla ja ostin muffinsseja kotiinvietäväksi. Hyvä, kun ehdin kuvaamaan, ennen kuin lapset hyökkäsivät herkkujen kimppuun. Suklaamuffinssi oli pojan mieleen, tyttö taas ihastui mustikkaiseen muffinssiin. 

Lomalla ajattelin panostaa omaan vaatekaappiini, kun lasten kaapit alkavat olla jo pullollaan uusia kesävaatteita. Tällä viikolla siivosin ison vaatekaappimme, ja kierrätykseen lähti useampi kassillinen vaatetta. Seuraava urakka olisi lasten vaatekaapit, niissä onkin vähän enempi hommaa. :)


Suklainen muffinssi.








Mustikkamuffinssi.











Tyttärelle Vertbaudetista mekko ja villatakki kesäksi. 





Tulppaaneja on tullut osteltua tasaisesti tänä keväänä, ovat olleet jotenkin kauniimman värisiä kuin aikaisemmin. Tai sitte olen vain tulossa vanhaksi. :)


Leppoisaa sunnuntaita toivotellen,


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Pääsiäinen Baijerissa

Heippa Baijerista! Eräs lukijani oli kysellyt, miten täällä näkyy pääsiäinen. Tänä vuonna pääsiäinen sattuu huhtikuun loppupuolelle. Alla olevat kuvat on otettu kolme vuotta sitten, kun pääsiäinen oli myös huhtikuun loppupuolella. Täällä oli silloin 25 astetta lämmintä ja kaikki puut ja kukat olivat täydessä loistossaan. Säät voivat täällä olla hyvinkin vaihtelevat, joten koskaan ei voi tietää, onko hellettä, myrskyä vai takatalvi. Eräs vuosi heräsimme 2. pääsiäispäivänä lumisateeseen. 
Yleensä huhtikuun lopussa on jo täysi kesä. 

Baijeri on katolilainen, joten kaikkina pyhäpäivinä (pitkäperjantai, 1. pääsäispäivä, 2. pääsiäispäivä) kaikki kaupat ovat kiinni ja myös osa ravintoloista. Täällä ei tavallisena sunnuntainakaan ole koskaan kaupat auki. Jos ilmat ovat hyvät, niin ihmisiä on paljon biergarteneissa. Biergartenit ovat ravintoloiden piha-alueita, joista löytyy yleensä leikkipaikka myös lapsille. Biergarteniin voi viedä omat eväät mukana, mutta juomat pitää ostaa ravintolasta. Yleisimpiä juomia ovat oluet (Helles=vaalea olut, Weißbier=vehnäolut, Radler=puolet hellesiä, puolet spriteä), limukat ja kivennäisvesi. Hinnat eivät päätä huimaa. Kaikki juomat (0.5l) ovat n.2.5 - 4€ (4 egee on varmaan jo yläkanttiin). Biergarteneista saa myös ruokaa ihan kohtuu hintaan. Biergarteneita löytyy ympäri Müncheniä, kallein varmasti (turisteja täynnä oleva) kiinalaistorni (chinesischer turm) Englischer Gartenissa.

Jotkin ravintolat ovat tosiaan pyhäpäivinä kiinni. Meidän kylällä ravintolat ovat kiinni monesti muutaman tunnin päivällä ja aukaisevat ovensa jälleen illaksi. Täällä on ihan normaalia mennä lasten kanssa syömään aika myöhäänkin (klo 19-20).Tippiä tulee jättää 5-10% laskun loppusummasta. Kekustan ranvintolat ovat kalleimpia, vähän sivummalta saa hyvää ruokaa paljon halvemmalla. Saksalaiset syövät paljon ulkona, joten ravintoloita on helppo löytää ympäri kaupunkia.

Julkiset kulkuneuvot (U-bahn (metro), S-bahn (paikallisjunat) sekä Tramit (ratikka) ja bussit) kulkevat pyhäpäivinä sunnuntaiaikataulujen mukaisesti. Tosin monet bussit eivät kulje sunnuntaisin ollenkaan.     Viikonloppuisin Münchenin tunnelit ovat olleet nyt rempassa ja silloin väliä ajaa korvaava s-bahn. Kuulutukset tulevat yleensä vain saksaksi...

Münchenissä päärautatieasemalla (Hauptbahnhof) on myös pyhäpäivinä lehtipisteet auki, joista saa ostettua matkalukemista. Lauantaina kaupat ovat auki normaalisti. Saksassa pääsiäisloma on kaksi viikkoa ja se alkaa viikko ennen pitkää perjantaita. Ihmisiä siis riittää turistipaikoissa ihan kiitettävästi. Suosittuja paikkoja lasten kanssa ovat mm. eläintarha (siellä on jotain pääsiäisohjelmaa yleensä lapsille) sekä Sea life Olympiaparkissa. Paikkojen aukiolot pääsiäisenä kannattaa tarkistaa nettisivuilta.

Toivottavasti näistä oli Baijeriin matkustaville apua! :) Kysykää, jos en jotain hoksannut kertoa. 



Kolme vuotta sitten söimme pitkäperjantain aterian terassilla.


















Hyvää pääsiäisen odotusta kaikille toivotellen,


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Shoppailua Zarassa

Aurinkoista sunnuntaita! Kevät on täällä! Perjantaina mittari näytti 20 astetta. Reenit ovat siirtyneet ulos ja päivä on pidentynyt mukavasti. Viikonloppu on ollut pilvinen ja tuulinen, mutta ensi viikolla on luvassa jälleen aurinkoa ja 20 asteen lämpötiloja. 

Olen siivoillut talvivaatteita pois eteisestä ja pessyt niitä varastoon. Seuraavana olisi vuorossa lasten vaatekaapit ja pienten vaatteiden pois antaminen. Zarassa kävin pari viikkoa sitten ostoksilla ja ostin muutamia kivoja vaatteita lapsille. Molemmat saivat hupparit ja niihin sopivat collegehousut kotikäyttöön. Tytär meillä viihtyy eniten hameissa, mutta joskus on kiva illalla vetää jalkaan myös pehmoiset housut.


Tytär sai balettiaiheisen paidan.





Vaaleanpunainen huppari ja tummansiniset collegehousut.






Pojalle valkoinen huppari, joiss kivat paikat kyynärpäissä.


Jokin aika sitten ostin pojalle henkselifarkut, joihin Zarasta ostettu t-paita sopii kivasti.


Tänään vuorossa, mitäs muuta kuin, jalkapalloa. :) Jospa myös tyttären kanssa käytäis lenkillä ja otetaan rennosti muuten vain!

Suloista sunnuntaita toivotellen,