Joulun kaipuu.

Tällä hetkellä ottaa päähän. Saksalainen jämptiys ei ole aina niin jämptiä. Perjantaina käytettiin lapset lääkärillä ja heiltä otettiin kokeet, onko tämä sitä possunuhaa vaiko eikö. Maanantaina meille kuulemma soitetaan ja kerrotaan. On tiistai ja mitään ei kuulu. Poikaa ei voi viedä tarhaan, kun ei tiedä, onko possunuhaa vai ei. Joka kuukausi pitää kuitenkin tarhasta maksaa, kävi siellä tai ei. Eli maksamme nyt tästäkin päivästä tarhamaksun vaikka poika ehkä voisi siellä jo olla. Päivystän koko ajan puhelimen vieressä ja odotan ilmotusta. Ei kivaa!

Eilen oli pää hajota sisällä ollessa, kun mies tuli töistä vähän ennen viittä. Lähdin sitten (jo pimeään) kävelylle ja ostin rautakaupalta jouluvalot Iittalan tulenpunaiseen maljakkoon. Antaa ihanaa joulun tunnelmaa. Siellä olisi ollut vaikka ja mitä ihanaa, mutta järki sanoi, että eipä aleta hamstraamaan, kun ei ole nyt tarvis. Olisi ollut ihana hopeinen pieni kuusi, johon voisi laittaa lilan sävyisiä pieniä joulupalloja. Sitten olisi ollut pieniä peuroja kuusen alle eri kokoisina. Pitänee käydä lähempänä joulukuuta niitä katselemassa. Ei kyllä nuhaa auttanut lenkki ollenkaan. Tämä päivä on ollut aivan karsea. Kurkku on todella kipeä, nenä vuotaa ja aivastelen jatkuvasti. Tympäsee, kun ei voi sairastaa, kun lapset alkavat heti tappelemaan, jos en leiki heidän kanssaan. Haaveilen ajatuksesta, että koti on tyhjä ja voin vuorokauden vain levätä ja olla. Saahan sitä haaveilla... Olen nyt viiden päivän aikana kuunnellut niin paljon lasten itkua ja kitinää, että hermo meinaa mennä. Vuorotelleen ovat istuneet jäähypenkillä, kun riitelevät alvariinsa. Lapsistakin huomaa, että ovat kärttyisiä, kun eivät pääse ulos ja sisällä tekeminen alkaa loppua.

Joulua olen siis jo vähän laittanut ja kynttelikötkin ovat jo ikkunoissa. Viime vuonna olimme joulun Suomessa ja tämä joulu tuleekin olemaan meille ihan erilainen kuin aiemmat joulut. Minä en pidä siitä yhtään, että pitää paikasta toiseen juosta jouluna, kun on kaksi mummolaa ja sukuakin ihan riittävästi. Eipä ole meille tulijoita, kun me emme ole valmiita juoksemaan paikasta toiseen! Eli siis me vietämme joulun ihan nelistään täällä kotona. Ehkä se voi olla mukavakin. Saamme laittaa juuri sellaisen joulun, minkälaisen haluamme. Kyllähän minulla sydän veisi kotiin ja jouluun kuuluisi käynti Haukiputaan kirkossa, joka on minulle erittäin rakas. Siellä olen käynyt rippikoulun ja mennyt naimisiin.

Ennen minulle oli joulussa tärkeintä, että sain olla perheeni kanssa. On se edelleen, mutta perhe on vain muuttanut muotoaan. Mies ja lapset ovat ne, joiden kanssa joulun haluan nyt viettää. Vieraassa paikassa en kuitenkaan jouluna halua enää koskaan olla. Joko oma kotini tai sitten lapsuuden kotini. Molemmissa saan luoda sellaisen joulutunnelman, että sekä minä että perheeni viihdymme. Yhtäkään joulua en uhraa enää matkustamiseen. Enää kaipaan tänne vain lunta ja pakkasta. Joululaulut soivat jo kovasti. Huomasin, että meillä on jo toistakymmentä joululevyä, kyllä niillä pärjää (ainakin tämän joulun ;))

Sorry my english speaking readers. I have no power to write english at the moment. The picture is from Finland, Haukipudas. That is the church I got married :) I am so waiting for christmas!

Lumista marraskuuta! White Nowember to all!