maanantai 5. tammikuuta 2015

Kelkkaretki

Terveiset Baijerista! Eilen riisuimme joulun pois. Kuusi laitettiin pakettiin ja tähdet kerättiin odottamaan ensi vuotta. Ensimmäinen kerta varmaan ikinä, kun en olisi halunnut vielä joulua purkaa pois. Työkiireiden vuoksi laitoimme joulukoristeet niin myöhään, että emme ehtineet niistä tarpeeksi tänä vuonna nauttia. :) Tytär piirteli eilen tonttuja ja kysyi, millon laitamme sen oikean kuusen sisälle. :D Saanee odottaa ensi vuoteen. :) Loma on ollut kaikin puolin mukava ja rentouttava. Eilen olimme jälleen kyläilemässä ystävien luona ja illalla pelailimme koko perhe pelejä. 

Uuden vuoden päivänä kävimme upeassa pakkassäässä kelkkaretken läheisessä metsässä. Kolme tuntia vierähti siivillä ja lapset nauttivat suunnattomasti. Tuntuu, kuin olisimme olleet Suomen Lapissa. :) Tämä oli meille kymmenes joulu Saksassa (emme tosin joka joulu ole täällä joulua viettäneet), mutta ensimmäinen kerta, kun meitä hellittiin näin upeilla talvisäillä. Nämä ihanat kuvat ovat meille muistona tästä kivasta joulun ajasta. Olemme kiitollisia tästäkin!  








Tähän sopii ihanasti Saila Seurujärven laulamana Kristallirakeita:








Lunta oli ihan riittävästi. :)



Auringonsäteitä.















Kaakaohetki.



 










 



Auringonlasku.











Lapset, kuu ja auringonlasku.




 






Upean retken päätteeksi näimme vielä ratsastajan auringonlaskussa.

Upeaa päivää teille kaikille toivotellen,

4 kommenttia:

  1. Oi, miten ihania kuvia! Näissä on tunnelmaa! Ja lunta enemmän kuin täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänä on vuonna on tosiaan tuota lunta riittäny ihan kiitettävästi...

      Poista
  2. Ihan on kuin Suomesta kuvia! Meillä on just noin paljon lunta ja pakkanen paukkuu parissa kymmenessä. Meidän kuusi ja koristeet lähtee huomenna, joulu on nyt ohi. Monet laittaa kuusen tosi aikaseen, meillä se tuodaan sisälle vasta aatonaattona ja yleensä loppiaisen aikaan lähtee ulos.
    Aurinkoista ja talvitunnelmaista tammikuuta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi ole noin kovia pakkaslukemia ollut, mutta kylmää on ollut koko talven. En muista, että näin pitkään olisi pakkaskelejä riittänyt kymmeneen vuoteen... Kivaa helmikuuta! :)

      Poista