tiistai 19. toukokuuta 2009

Ensimmäinen kirjoitukseni

Tästä se sitten lähtee - matkani bloggaajana. Sisustus on ollut minulle harrastus jo vuosia, mutta nyt vasta tuntuu, että olen alkanut löytämään omaa tyyliäni. Aiemmin ongelmana oli tietysti myös opiskelijan ihanuus, eli köyhyys, mutta jotenkin sitä piristyi ihan pienistäkin jutuista, mitä kotiinsa keksi. Muutimme nykyiseen asuntoomme kohta kaksi vuotta sitten. Asunto on aika moderni, mikä ei hirveästi minua miellytä, koska olen ihastunut enemmänkin vanhoihin taloihin. Varsinkin 1800-luvun lopun - 1900-luvun lopun vanhat talot viehättävät minua suuresti. Haaveena olisi joskus päästä remontoimaan vanhaa taloa uuteen valkoiseen ilmeeseen. Mutta näillä näkymin joudun ainakin pari vuotta vielä tyytymään nykyisen asuntomme sisutamiseen. Olen vähän sen tyyppinen sisustaja, että en saa kodista ikinä täysin valmista. Koko ajan takaraivossa muhii uusi idea ja varsinkin tekstiilejä vaihdan kodissamme usein. Tälläkin hetkellä haaveissani olisi uusia makuuhuone melkein kokonaan, mutta entisistä huonekaluista pitäisi ensin päästä eroon. Olen koittanut netissä myydä vanhoja huonekaluja, todella huonolla menestyksellä. Sängyn lisäksi pitäisi päästä eroon parista nojatuolista sekä sohvasta. Siitä olisi sitten hyvä päästä rakentamaan uusia unelmia :)

Koitan piakkon laittaa kuvia hankinnoista, joita olen viimeaikoina tehnyt sekä muutenkin asunnostamme. Toivotan kaikille oikein makoisaa sisustuskesää!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti