torstai 17. syyskuuta 2009

Uusi verho lastenhuoneessa. New curtain in the kids room.

Syksyn mukana meille on saapunut jälleen sairastelukierre. Lapset ovat jo toista kertaa nuhassa ja veikkaan, että kolmas-neljäs jne. on tulossa syksyn kuluessa. Poika aloitti vuosi sitten tarhan ja siitä lähtien on tasaiseen molemmat lapset sairastelleet. Ennen tarhan aloittamista poika ei sairastanut ikinä. Hän ei ole esim. koskaan saanut antibioottikuuria (on nyt siis 3 vuotta ja 3 kk vanha). Tytär on saanut pari antibioottikuuria ja toisen niistä Suomen lomalla viime jouluna. Vähällä on toistaiseksi siis kuitenkin päästy! Mutta sisustusjuttuihin: vihdoinkin sain tehtyä verhon lastenhuoneeseen. Kangas on melko peittävää, jotta aamuaurinko ei pääse paistamaan silmiin. Yläreunaan ompelin solmittavat nauhat ja keskelle pellavakankaasta kaitaleen, jolla saa verhon vedettyä nätisti sivuun. Keskelle painoin vielä uudella sabluunalla kuvan. Huone on nyt paljon tunnelmallisemman näköinen :) Lisäksi alla on pari kuvaa uudesta tyynystä, jonka saimme tuliaisina ruotsalaisilta ystäviltämme Tanskasta. Tyynyssä on ihanat värit ja se löysi paikkansa meidän makkarista.

Not only the Autumn has come but also the colds with it. My kids are ill, again! And I guess this is not going to end here... Lucily my kids have been sick quite a little during these years, so I should be happy! Well, anyway I have managed doing the curtain to the kids room -finally! I used my new stencils - suprised :D I think it looks lovely now. I also have couple of pictures of my new cushion cover we got from our Swedish friends from Denmark. I love the colours of it and it found place from our bedroom.

Uusi verho, The new curtain.

Ihana tyynynpäällinen! Lovely cuhion cover!

Tyyny näyttää vieläkin paremmalta täytettynä. It looks even better when I put pillow in it!

Värikästä syksyä kaikille! I wish you all a colourful Autumn!


2 kommenttia:

  1. Hi Maria,
    I love your curtains !And the colours of the pillow are really nice.
    Have a nice weekend.
    Liebe Grüße, Kerstin

    VastaaPoista
  2. Dear Kerstin,

    thank you for the comment! I also like the pillow very much. Actually all the colours are my style :)

    I wish you a nice weekend!

    Maria

    VastaaPoista