torstai 1. maaliskuuta 2012

Harrastevaatetta

Eilen käytiin lasten kanssa kaupungilla ja ostettiin heille vaatetta harrastuksiin. Tytön edelliset (pinkit) tanssivaatteet ovat jo käyneet pieneksi, joten ostettiin uudet. Tällä kertaa tanssi vaatteet ovat lilat (tytön uusi lempiväri). Ostettiin pari paitaa, hame ja tossut, noilla sitten pärjääkin varmasti kesälomaan asti. Tänään tyttö pääsekin heti kokeilemaan uusia vaatteita tanssiin.

Pojalle löydettiin takki, johon viime viikolla ostetut kengät sopivat tosi kivasti. Onneksi löydettiin samasta paikasta myös pipo ja hanskat, niin ei tarvinnut monessa paikassa käydä. Tytöllekin olisin halunnut kevyemmän pipon ostaa, mutta ei ollut tarjolla muuta kuin kuvilla ja niistä en oikein pidä. Myöskään mieleistä kevättakkia en tytölle löytänyt. Pitää vissiin katsella netistä... En mitenkään riemusta kiljuen osta mitään netistä, koska monesti paketissa tulee jotain ihan muuta kuin on tilannut... 




Tytön paita, hame ja tossut. Ihanat! Kaikki on ostettu H&M:ltä.












Toinen paita on valkoinen, kivasti raikastaa kokonaisuutta.





Pojalle viime viikolla ostetut KangaRoosin lenkkarit käy hyvin takkiin.





Takki on minusta ihan meidän pojan näköinen. Nämä kaikki löytyivät H&M:ltä.



Pipo ja parit hanskat, kaikki käy hyvin takin kanssa.

Keväistä päivää!

Me kaivoimme tänään pyörät esille ja nautimme kauniista kevätpäivästä!

5 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita löysit ja varsinkin tuo tanssiasu on niin suloinen.

    Voi että, teillä on niin keväistä jo. Meillä vielä lunta niin, että riittää vappuun asti ;). No ainakin aurinkoa on päivä päivältä enemmän ja kevättä kohti mennään :D

    VastaaPoista
  2. Meidänkin pikkutyttöset sai samanlaiset tossut:) Noita hameita myös ihastelin, täytyy käydä vielä jossain vaiheessa katsomassa, kun on rahaa, onko niitä vielä:)

    VastaaPoista
  3. Wau miten ihanat tanssi vaatteet,samoin pojan asu on niin raikkaan keväinen!
    Täällä Pohjanmaalla oli tänään +7 astetta lämmintä,ensimmäinen suoja keli tänä talvena,joten jos nyt tulis pakkasta yöksi niin hanki kestäisi kävellä :))

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania vaatteita! Itseäni houkuttelee aikuisbaletin aloittaminen... sopiisko mulle joku tummonen röyhelö hame ja tossut hehe

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikista kommenteista! Vihdoinkin ehdin koneelle teille kommentoimaan :)

    Jenny: kyllä se sinnekin vielä kevät tulee :)

    Heidi: toivottavasti on vielä, että teidänkin tytöt saa tuollaiset!

    Tarja:Täällä ei ole hangista tietoakaan, onneksi! Toivottavasti siellä on kaunis ilma.

    Katherine: Itsekin olen välillä baletista haaveillut, mutta antaa tuon tytön tanssia äidin unelmaa ;)

    VastaaPoista