sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Leippoisaa sunnuntaita! Meillä on lapset sairastelleet, niin en ole juurikaan koneelle ehtinyt. Ensin sairasti poika ja nyt sitten tyttö. Vaikka sairastaminen onkin ikävää, niin on se jotenkin kiva lapsille olla kotona yksin äidin kanssa ja saada jakamaton huomio :)


Kevät on saapunut tänne ja perjantaina kävin meidän kylän torilta hakemassa tuoreet hedelmät ja vihannekset auringon helliessä. Talvivaatteet on laitettu varastoon odottamaan ensi vuotta. Ensi viikolla saatamme hätyytellä jo 20 asteen lämpötiloja. Eilen laitoin parvekkelle ensimmäiset kukat, joten kesä on jo ovella!




Olohuone näyttää paljon valoisammalta, kun aurinko tunkee ikkunoista sisään!




Vanha viiniarkku on meidän yksi aarteista, joka toimii myös leluarkkuna :)




Kaikessa rosoisuudessaan niin kaunis!




Sohvaan olemme olleet todella tyytyväisiä. Epäilin pitkään, että mitenkähän silmäni jaksaa katsoa tätä, kun ei ole valkoinen, mutta reilun vuoden jälkeen pidän tästä edelleen tosi paljon!



Ystäväni olivat ostaneet minulle Pip Studion kermakon ja sokerikon. En yhtään tiedä, että miksi... :)



On ne kauniita!




Ostin Butlersilta "Private Gardenin" sisälle, johon saa muutaman kasvin ikään kuin kasvihuoneeseen. Eilen ostin kolme mansikkaa ja huomasin tänään, että kahdessa on jo kukka tulollaan. Saapas nähdä, saadaanko mansikoita tänä vuonna.



Tällaiset söpöt puput löysin kylän rautakaupasta. 




Söötit!



Pojalle ostimme uuden repun retkikäyttöön. Tykkäsin väristä kovasti ja reppu sopiikin pojan takin kanssa todella hyvin.





Kyllä nyt kelpaa retkelle mennä :)




Poika sai myös kevätkeleihin sopivan takin. Takki on todella pehmeää collegea, mukava lapsen päällä.




Kevätkengät oli myös pojan mieleen!




Tyttö sai jo lokakuussa synttärilahjaksi tällaisen ihanan rasian, jossa oli koruaskartelusetti sisällä ja olimme se ihan unohtaneet. Nyt sitten kaivoimme sen esille ja teimme molemmille (minulle ja tytölle) kauniit korut!




Tosi kivaa tekemistä molemmille!




Värimaailma oli tytöille juuri passeli :D



Ja kauniita koruja saimme aikaseksi.


Aurinkoista sunnuntaita ja mukavaa uutta viikkoa!


23 kommenttia:

  1. Oi, mistä aloitan... :)
    Ihan ensimmäiseksi (kun se tuolla ylhäälläkin on), niin onko tuo sähköpiano vai tavallinen? Meillä on sähköpiano (ostettiin ihan sillä, että sitä ei tarvitse viritellä ja saa harjoitellessa kuulokkeet päähän), mutta valkoista ei löytynyt mistään:( Ja olen jo kauan valkoisesta haaveillut...

    Meilläkin on vanhat Alkoholiliikeen laatikot olkkarin päytänä ja tykkään niistä ihan hirveesti!! Ei tarviotse varoa, kun Alex menee "sahansa" kanssa ;)

    Tosi hienoja vaatteita poitsulla ja kauniita koruja olet tehnyt neidin kanssa. TOivottavasti lapset alkavat olemaan jo paremmassa kunnossa!!

    "Pikkasen" (lue tosi paljon) olen kateellinen teille noista säistä! On täälläkin ollut tosi hieno päivä, mutta lumet sais lähteä:)

    Hyvää sunnuntain jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Mia! Meidän piano on tosiaan sähköpiano ja itsekin odotin niin kauan, että löysin valkoisen. Meidän piano on ostettu Thomannilta, toimittavat myös Suomeen, itse asiassa sivutkin on ihan suomeksi: http://www.thomann.de/fi/thomann_dp_50_bp_retoure.htm

      Tuo on tosiaan hyvä puoli jo vanhassa arkussa, että ei tarvitse kulumisen jälkiä pelätä. Tuo on ollut ilmeisesti jossain ranskalaisella viinitilalla ja joku on sitten "aarteen" ottanut talteen :)

      Poika alkaa olemaan jo terve, tyttö sai eilen antibiootit, hänkin siis toipumaan päin. Kotipäiviä tosiaan tulee, mutta haittaako tuo, niin vähän niitä on toistaseksi ollut...

      Tänään täällä sateli vähän vettä, mutta ensi viikolla pitäisi tosiaan lämmetä ihan kunnolla. Toivottavasti sitten kauniit säät jatkuu kauan!

      Kiitos samoin, oikein ihanaa iltaa!

      Poista
    2. Voi kiitos vinkistä! Pakko mennä katsomaan, jos sais miehen pään käännettyä ;)

      Poista
  2. Aivan kertakaikkisen upea tuo arkku!!Tykkään wanhan rosoisen kosketuksesta.
    Tänään täälläkin on ulkosalla ollut kevään tuoksu. Aurinko sulattaa lumia vauhdilla. Ihanaa. Valon määrä kasvaa ja siitäkös saa puhtia mukavasti!

    Suloinen ja taatusti käytännöllinen reppu!Ja wau mitkä kengät!
    Koru on kuin kevään ensi kukka!!

    Sunnuntaihinne iloa ja valoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tinttarus! Kiva kuulla, että sielläkin on jo kevät! Aurinkoa ei kyllä voita mikään :)

      Ihanaa sunnuntaita sinnekin!

      Poista
  3. Oi mä olen ihan kade teidän lämpötiloista jo siellä. Ehkä meilläkin kohta jo täällä. On se vaan niin ihanaa kun tuo aurinko taas paistaa enemmän vaikka nuo pölyt näkyykin nurkissa taas entistä paremmin :) Ihana muuten tuo arkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cride! Tänään just voivottelin noita mun ikkunoita... Voi kauhistus, kuinka aurinko paljastaa lian :D

      Mukavaa iltaa!

      Poista
  4. Todella kaunista jälleen kerran!
    Arkku on nätti, pitkään olen etsinyt meille vanhaa arkkua, mutta tuloksetta.
    Sopii teille hyvin muun sisustuksen kanssa. Tykkään!

    Aurinkoista viikkoa!

    Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu :) Tosi ihana kuulla, että tykkäät meidän arkusta olkkarissa! Itsekin pitkään etsin vain pöytiä ja tämä sitten vain osui eteen. Toivottavasti löydät oman ihanan arkun!

      Kiitos samoin, iloista viikkoa sinnekin!

      Poista
  5. Kuulostaa ihanalta tuo lämpötila siellä!Kait se kevät tulee tännekkin ? :D
    Tuo "Private Garden" on hurmaava mansikanalkuineen! Namnam! Toivotaan että mansikoita tulee runsaasti!
    Helmien kanssa on kiva askarrella, minäkin tykkään..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka! Tuleehan se kevät, aivan varmasti! Joskus vain kestää ja kestää... Jännä, miten sitä talvea odotti ja nyt ei vaan malta odottaa, että aurinko paistaa enemmän ja enemmän :) Ihmisluonto haluaa aina jotain uutta...

      Tyttö tykkäsi kyllä kovasti tehdä koruaan, ihanaa pientä näpertelyä.

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  6. Oih, tuo arkku on kyllä kertakaikkisen upea kaikessa rosoisuudessaan! Kivoja keväisiä kuvia, kyllä tuo luonnonvalo tuo uutta ilmettä jokaiseen kotiin:) Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Heidi! Totta turiset, oma kotikin näyttää ihan eriltä, kun se kylpee valossa :)

      Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Onko teillä paistanut tänään aurinko?
    Meillä täällä "etelässä" on satanut koko päivän. Taisi olla ihan 6 astetta lämmintä ;)En ole terssille kukkia uskaltanut viritellä, muistissa se 5 vuodenn takainen takatalvi, kun maaliskuussa satoi vuorokaudessa 60cm lunta...
    Mutta kyllä se kevät nyt varmaan tulee :)

    t. forstenried

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään liiemmin ole aurinko tänään näyttäytynyt. Pari kertaa taisi pilvipeitteen raosta yrittää, mutta pilvistä oli koko päivän. Sadekuuroja tuli muutama, mutta ei kyllä ihan koko päivää sadellut, vaikka säätiedotus niin lupaili. Otin kukat sisälle aamulla, kun mittari näytti vain 5:ttä astetta, mutta illalla olikin jo 8 astetta. Ulkona oli kuitenkin tosi lämpimän oloinen, oli tosi kiva käydä lenkillä pienessä tihkusateessa, mutta ei ollut kuitenkaan kylmä! :)

      On mullakin pieni varaus noihin kukkiin ulkona. Siksi en vielä kauheasti ole laittanut, kun saattaa se takatalvi yllättää. Kerran vanhempani olivat täällä maaliskuun loppupuolella ja yhtenä päivänä oli 18 lämmintä, seuraavan päivänä oli 2 astetta ja tuli lunta vaakatasossa :D Toivottavasti tänä vuonna siltä vältytään. Ainakin 16 päivän ennuste lupailee 10-17 astetta, ja aurinkoa seuraavaksi pariksi viikoksi!

      Kyllä kevät jo täällä on, tulis se kesäkin vähän nopeampaa! Mukavaa viikkoa!

      Poista
  8. Edellisten tavoin kateellisena ihastelen teidän kevätkelejä! Mutta se antaa toivoa, kyllä se kevät vielä tännekin tulee... Pikaista paranemista pikkuisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyötyä Saksassa asumisesta, kun saa keväästä nauttia aikaisin :P Kiitos, toivotaan, että tyttökin on taas pian tarhakunnossa :)

      Poista
  9. Voi, nuo kevätjutut kyllä hiukan sieppaa, mutta kateus pois - nautikaa siellä! Ihana tuo arkku. Itsekin tykkään vanhoista ja elämää nähneistä tavaroista. Erityisen kauniita ne ovat yhdessä modernien tavaroiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kauniin turhuuden Terhi :D Kyllä tuommosessa vanhassa tavarassa on vain jotain kiehtovaa... Jossain vaiheessa mietin, että alkaisin vanhojen huonekalujen entisöijäksi, sen verran vanhat huonekalut kiehtoo. Toistaiseksi on jäänyt haaveeksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä!

      Poista
  10. Ooh, aivan upea yksityiskohta tuo vanha arkku. Kiitos vielä kerran upeasta Pip Studion pinkistä kulhosta, se saapui tänään onnelliselle arvonnan voittajalle :) Hilpeää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Xannili! Ihanaa, että olet saanut kulhon! Arvaa oliko omatunto kovilla, kun paketti odotti pöydällä reilun viikon, mutta kun ei päässyt postiin, niin ei päässyt... Onneksi nyt olet paketin saanut ja pääset nauttimaan keväisiä herkkuja kulhosta :)

      Mukavaa kevättä ja maukkaita hetkiä!

      Poista
  11. Ihania kuvia täällä löytyi :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Löysin vasta blogisi ja voi kun täällä on kaikkea kaunista katseltavaa! :)

    VastaaPoista