maanantai 22. huhtikuuta 2013

Leffassa

Viikonloppu oli hirmuisen kylmä. Lähdettiin koko perhe lauantaina heti aamusta ostoksille, ja onneksemme saimme kaikki kesävaatteet lapsille ostettua (tai näin ainakin miehelle uskottelin, kun hän meinasi kassalla loppusummalle vähän murista ;) ). Eilen kylmä ja sateinen ilma jatkui, joten lähimme leffaan katsomaan The Croods -leffan. Oli kyllä vähän turhan jännä lapsille, vaikka ikärajaa ei ollut... Tällä kertaa kävimme kastomassa leffan saksaksi, kun missään sitä ei englanniksi mennyt. 

Katselin tänään viime vuoden kevätkukkieni kuvia ja huomasin, että olimme ostaneet kukat viime vuonna jo maaliskuussa. Nyt on jo huhtikuu ja edelleen välillä on tosi kylmiä päiviä. Kukat ovat siis edelleen ostamatta, kun en jaksa niitä edestakaisin sisälle raahata. Rannalle meno taitaa siirtyä meiltä toukokuun puolelle...



Iloiset leffalaiset 3D-lasit päässä :) Molemmilla lapsilla uudet takit päällä. Pojan takki Zarasta (ylläri!) ja tytön takki H&M:ltä.












Tytön ehdoton takki kylmempinä päivinä on ollut Racoonin kevättakki. Äitini oli tämän viime vuonna tyttärelle ostanut ja on ollut kovassa käytössä. Harmi, että housut ovat jo käyneet pieneksi. Tosi hyvä laatu, voin suositella!



Takissa on takana myös kivat napit, joka tekee siitä erikoisemman näköisen. 

Kaunista viikkoa!


2 kommenttia:

  1. Kauniit lapset ja ihanat asusteet. Kyllä kevät on vaan ihana asia ja Zarasta saa kyllä kauniita lastenkin vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Zara on kyllä ihana kauppa, ja valtavirtakaupoista poiketen heillä on ihania vaatteita myös pojille. Alea taas odotellen ;)

      Poista