torstai 26. syyskuuta 2013

Viikonlopun tunnelmia

Huomenta sateisesta baijerista! Viikonloppu kului nopeasti touhutessa lasten harrastusten parissa. Perjantaina tyttären paras kaveri tuli yökylään ja vietimme porukalla leffailtaa. Lauantaina aamu alkoi pojan liigapelillä ja jatkui tyttären balettiesityksellä. Sunnuntaina lajittelimme lasten vanhoja vaatteita ja kävimme viemässä niitä ystäville, joilla on pienempiä lapsia. 

Tällä viikolla olen miettinyt paljon äitiäni ja hänestä luopumista. En olisi ikinä uskonut, miten vaikeaa on luopua vanhemmasta. Välillä sen unohtaa, välillä jokin pieni asia muistuttaa. Kuuntelin toissapäivänä lenkillä Passagerin laulua "Let Her Go" ja mietin, miten vaikea on ollut luopua. Vaikka elämä vie eteenpäin, kaikki muistot palaavat vähitellen. Hetkenä, jona ei osannut muistojen tulevan, ne oikein tulvivat. Kun viikkaat puhdasta pyykkiä kaappiin ja pesuaineen tuoksu muistuttaa jostakin tutusta. Jostakin, josta ei vielä olisi halunnut luopua. Kumpa sitä osaisi arvostaa jokaista hetkeä ja iloa, jota elämässä on. Elämä on niin lyhyt. Eletään se toisia arvostaen ja kunnioittaen!


Passanger, Let Her Go. 


Perjantain leffa ja herkut :)





Pojan ensimmäinen liigapeli.



Tiikeriksi muuntautumista :)


Esitys oli todella hieno! Ulkona, illalla...


Sunnuntain aloitimme herkuttelemalla mustikkaletuilla, nami!

Onnellisia hetkiä päiväänne toivotellen,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti