keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

mansikka-juustokakku-jäädyke ja valkosuklaa rockyroad

Terkut Baijerista! Uskomatonta, että on jo heinäkuu! Vielä viimeiset rutistukset koulussa ja sitten on kesäloma! Kesälomalla aion ehdottomasti tehdä jälleen tätä ihanaa mansikkaista juustokakkujäädykettä. Lapset tykkää, isi tykkää ja vaarikin tykkäsi, joten tämän täytyy olla hyvää! :) 



Mansikkainen juustokakkujäädyke (10 annosta):

200g maustamatonta tuorejuustoa
3 munankeltuaista
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl kuohukermaa
2 munanvalkuaista
300g mansikoita
8 digestive-keksiä


1. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi ja lisää keltuaiset ja sokeri sekä vaniljasokeri. Sekoita hyvin sähkövatkaimella.

2. Vaahdota kerma toisessa kulhossa ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi omassa kulhossaan. Kääntele kermavaahto tuorejuustoseokseen. Nostele lopuksi mukaan valkuaisvaahto.

3. Soseuta mansikat ja rouhi keksit karkeiksi paloiksi.

4. Nostele vuokaan kerroksittain jäätelömassaa, mansikkasosetta ja keksinmuruja. Peitä kelmulla ja laita pakkaseen vähintään neljäksi tunniksi.

5. Ota sulamaan hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Jäädyke on parasta hieman sulaneena!





Valkosuklaa Rocky Road (12 palaa):

400 g valkosuklaata
2 dl pieniä vaahtokarkkeja
2 dl mansikoita tai vadelmia
1 dl marenkia
1 dl macadamiapähkinöitä

1. Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa. Paloittele vaahtokarkit, marjat ja marengit. Rouhi pähkinät ja sekoita niihin vaahtokarkit, marjat ja marengit.

2. Lisää seokseen sulatettu valkosuklaa.

3. Kaada seos leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan. Peitä kelmulla ja nosta viileään vähintään pariksi tunniksi. 






Herkullista päivää toivotellen,


Ei kommentteja: