perjantai 3. heinäkuuta 2009

Viikonlopun ompeleet

Poingissa edelleen hellettä. Uimassa on käyty ja viikonloppua odotellaan kovasti. Suomen matka lähestyy, enää 5 yötä :) Nyt jo tuntuu siltä, että loma on liian lyhyt, kun vain vajaa kolme viikkoa saadaan olla Suomessa. Tämä onkin sitten näillänäkymin meidän tämän vuoden viimenen Suomen matka. Seuraavan kerran olisi tarkoitus mennä Suomeen vasta vuoden päästä kesällä. Saapa nähdä, miten käy.

Tässä muutama kuva viikonlopun ompeluksista ja eilen saamistani kukista.


Eilen vietettiin nimipäivääni ja mies toi minulle tällaisia ihania Calloja. Ovat todella kauniin värisiä ja ihailen niitä joka kerta, kun pöydän ohi kävelen. Kuulemma postissa on tulossa oikea lahjakin (uskon vasta, kun näen ;) ). Illalla herkuttelimme vielä grillipatongilla, joka oli kyllä taivaallisen hyvää, nami.

Pojalle ompelin tällaiset pellavahousut. Rypistyvät aika helposti, mutta ovat päällä vilpoiset ja rennon näköiset. Vyötäröllä on kuminauha, jota pitää vielä vähän kiristää, kun meinasivat pikkuherran päältä tipahtaa.

Tytölle tein tällaisen vanhanajan roosan mekon. Takana on napit ylhäältä ihan alas asti, joten se on helppo pukea. Valkoisen paidan kanssa oli tosi kivan näköinen.

Lastenhuoneen penkille tein istuinpäällisen tumman harmaasta kankaasta ja penkin päälle neljä pientä tyynyä. Löysin vihdoin täältä sitä vanuakin, jolla sitten täytin nuo tyynyt. Valkoinen ja harmaa kangas ovat pellavaa ja roosa kangas on samaa kuin tytön mekossa. Pieniin tuoleihin ompelin vielä samanlaiset päälliset tumman harmaasta kankaasta. Kokonaisuudesta tuli kivan näköinen.

Koitan vielä kirjoitella ainakin kerran ennen lomaa!

Kesäterveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti