tiistai 14. tammikuuta 2014

Vanhaa roosaa

Terveiset lumisesta Baijerista! Ei olisi viime viikolla uskonut 17 asteen lämmössä, että viikon päästä tulee lunta niin sakeasti, ettei eteensä näe. Ehdin jo hetken toivoa, ettei tänä keväänä lunta enää tulisikaan. Lapset tosin riemuitsevat täysillä valkoisesta maasta! 

Vuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Työt ja harrastukset ovat vieneet ajan, eikä koneelle liikene aikaa. Iltaisin luemme lasten kanssa paljon. Poika on meillä oikea lukumestari! Hän lukee ikäisilleen suunnattuja kirjoja saksaksi yhden päivässä! :) Olenkin hankkinut jo vähän vaativampaa lukemista. 

Sisustus ei ole muuttunut sitten lomien. Uusi lamppu pitäisi keittiöön löytää, mutta ainakaan vielä ei ole mieleistä löytynyt. Olen ihan hurahtanut vanhaan roosaan, jota voisin haalia kotiin muodossa jos toisessain. Varsinkin tyttärelle tulee aina ostettua jotain vanhan roosan väristä, jos vain jossain silmiin osuu. Liekö muillakin sama intohimo?!


Löysin eräs päivä kaupungilta ihania vanhan roosan värisiä ruusuja. 


Kauniit ruusut olivat pöydällä tovin, liekö rakkaudella ostettuja!





Tyttärelle ostin kauniit vanhan roosan väriset hanskat, joissa oli pieni "timantti" keskellä. Hanskat sopivat ihanasti viime vuonna ostetun takin kanssa, joka on onneksi vielä sopiva.


Talven ihmemaasta kaikille ihanaa iltaa toivotellen,


7 kommenttia:

  1. Niin vain viikossa ilmat kylmeni yli 20 asteella. :D

    VastaaPoista
  2. Maria, meilläkin vihdoin pakkasta! Lunta tosin aivan liian vähän.

    Minä olen hulluna vanhaan roosaan ja unelmissa onkin olkkariin jossain vaiheessa suuri matto, jossa on paljon vanhaa roosaa. Uskon, että sopii, sillä olen aika minimalisti muuten ja seinät ovat kiveä ja egg white.

    Kyllä meidänkin Merille vanha roosa vielä pienenä kelpasi, mutta ei enää...nyyyyh.

    Mukavaa alkuvuotta sinne kauniiseen Baijeriin!

    VastaaPoista
  3. Vanha roosa on kyllä ihana väri...

    VastaaPoista
  4. Ihanan herkkä väri tuo vanha roosa. Minunkin mielivärini. T. Marita

    VastaaPoista
  5. Oi mitä ruusuja!
    Itselle vanha roosa on erittäin rakas väri, yksi lemppareista <3 Sen värisessä talossakin satumme asumaan :)

    VastaaPoista
  6. Itse rakastan vanhaa roosaa, mutta kun mies inhoaa (on kuulemma vanhan mummon väri), niin se on viime aikoina vähentynyt roimasti, pienen pieniä juttuja vaan! =) Onneks omissa vaatteissa saan sentään käyttää mitä väriä vaan! ;)

    VastaaPoista