tiistai 10. helmikuuta 2015

Amerikkalaiset mustikkapannukakut

Terveiset talvisesta Baijerista! Meikäläisen talvensietokykyä koetellaan. Talvi on ihan kiva, jos se jatkuu vain hetken, tänä vuonna näyttää kestävän pidempään. Onneksi loppuviikosta on luvassa kivoja lämpöastelukemia ja aurinkoa! :)

Viikonloppuna olimme suomalaisten ystävien luona brunssilla ja saimme mitä ihanampia herkkuja. Sunnuntaina olikin sitten pakko itsellä tehdä amerikkalaisia mustikkapannukakkuja. Nyt olisikin sitten aika tehdä jo laskiaispullia. Lapset saavat perjantaina puolivuositoikkarit ja silloin voisi jotain hyvää leipoa. Poika on varsinkin tehnyt paljon töitä koulussa ja kokeita on ollut lähes joka viikko kaksin kappalein. Kyllä meitä vanhempia jo vähän meno alkaa hengästyttää. Onneksi läksyä on vain perjantaisin, muuten saattaisi väsyttää vielä enemmän! Ensi viikolla sitten vain lepäilemme ja nukumme! :)


Amerikkalaiset pannukakut:

2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 muna
2,5 dl maitoa
2 rkl öljyä

1 dl pakastemustikoita
1 rkl perunajauhoja

1. Sekoita kuivat aineet keskenään (ei perunajauhot).
2. Sekoita toisessa astiassa muna, maito ja öljy.
3. Lisää muna-maito seos kuiviin aineisiin ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4. Sekoittele jäiset mustikat ruokalusikalliseen perunajauhoja ja lisää taikinaan.
5. Paista pannulla voissa kullanruskeiksi. Huom! Taikina on aika paksua ja letut kohoavat vähän pannulla. 














Herkullista päivää toivotellen,


2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä! Ohje talteen otettu, kiitos siitä. Luulen että näillä viikonloppuna herkutellaan ystävien kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun nappasit reseptin talteen! Toivottavasti onnistui! :)

      Poista