maanantai 2. tammikuuta 2012

Terveiset vuorilta!

Hyvää vuoden 2012 alkua kaikille! Toivottavasti teidän uusi vuosi on ollu onnistunut ja ennen kaikkea turvallinen! Me lähdimme tosiaan lauantaina aamulla kohti vuoria ja puoli päivää kului shoppaillessa Garmischissa. Odotin oikeastaan vain Noa Noa:n liikettä, mutta ei siellä sitten viitsinyt yltä päältä märkänä paljon katsella. Lunta tuli meinaan ku saavista! Kiva oli kuitenkin ihan rauhassa kävellä kaupungilla ja nuuhkia tunnelmaa. 

Illalla menimme hotellille Grainauhin ja ihastelimme vuoria. Oli kiva kokemus olla yötä alppikylän pienessä hotellissa. Henkilökunta oli todella mahtavaa ja jäi kaikin puolin tosi hyvä fiilis koko matkasta. Sunnuntaina kävimme aamupalalla ja pakkailujen jälkeen lähdimme kannustamaan suomen mäkimiehiä kilpailuihin. Sekin oli tosi mukava kokemus. Sitä tunnelmaa vain ei osaa selittää, se pitää kokea! Eilen illalla palasimme kotiin ja nautimme vielä tämän viikon kiireettömästä arjesta. Ihana, kun ollaan koko perhe kotona! ♥



Poika, karvahattu, moon bootsit ja lumisade :D




Ja lunta... sitä oli!






Garmischin kävelykadulta.



Aamupalalla maisemissa ei ollut valittamista...



Hotellin edessä otettu kuva.












Mäkikisoissa. Kivaa oli!


Siunausta jokaisen teidän päivään, viikkoon ja vuoteen 2012!


16 kommenttia:

  1. Arvaa mitä? Ehkä tapaamme tänä vuonna?! Varasimme juuri lentolliput Muncheniin. Linzissä Itävallassa maratoni 22.4. Katsotaan käykö aikatalumme yksiin, sillä olisi mahtava tavata sinua! Bless you!

    VastaaPoista
  2. Upeita maisemia, takuulla henkeäsalpaavat paikanpäällä nähtynä - etenkin tuo hotellin edessä ottamasi kuva! ♥

    Itse olen kerran ollut keskisuurissa kansainvälisissä mäkikisoissa kannustamassa suomalaisia ja fiilis oli mahtava, jo siellä, saati sitten tuollaisissa Isoissa kisoissa - on aivan varmasti Elämys isolla eellä! ;)

    Oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta teille sinne!

    VastaaPoista
  3. Ihanat maisemat
    ja varmasti oli mukava reissukin:)

    Jamssi

    VastaaPoista
  4. Kaunista on! Maailma on täynnä upeita paikkoja! Mahtavaa tätä uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  5. Mahtavat maisemat!! Ihana reissu teillä taatusti ja mikä määrä lunta <3
    Täälläkin tänään vihdoin alkoi pyryttämään lunta!
    Ihanaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Ihania seutuja, Garmisch'ssa ollaan oltu mekin moottoripyöräreissulla, alpit on luuhattu ja vaikka mitä, eli erittäin mielesiä kuvia.Pitäskin muuten tehdä yksi päivitys, jossa käytiin Hitlerin Kotkanpesässä etc...
    Ai kun ihan ikävä on sinne päin...:)))
    Mukavaa alkanutta uutta vuotta 2012 olkoon se meille ilon ja onnen vuosi.

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavia kuvia taas kerran!<3 Ei tosiaan ollut näköjään aamupalamaisemassa valittamisen sijaa;) Ihanaa alkanutta vuotta sinulle, Maria!

    VastaaPoista
  8. Teidän reissu kuulostaa kyllä todella ihanalta, ja tuo kuva Noa Noan edustalta oli tosi kaunis! :o)

    VastaaPoista
  9. Ihanat kuvat.
    Täältä lumet sulivat.
    Kiitos samoin sinulle ja rakkaillesi Siunausta jokaiseen päiväänne!

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia.
    Oispa kiva päästä mäkikisaa katsomaan joskus! (tuo Puijon kisa Kuopiossa ei liene ihan sama asia :D)
    Oikein ihanaa vuodenalkua, ja tietenkin koko vuotta, teille ♥

    VastaaPoista
  11. Mahtavia kuvia ja maisemia!
    Ollaan mekin joskus pysäytetty Garmischissa, kun ollaan asuntoautolla menty Italiaan.
    Se oli syksyä, ensilumet satoi Alpeilla ja meillä kesärenkaat... ja minä hermoheikko kyydissä!
    Mutta ihania muistoja ja maisemat on kyllä aivan fantastiset!
    Oikein mukavaa ja onnellista tätä vuotta!

    VastaaPoista
  12. Voih, mitkä ihanat maisemat!

    Oikein sinunattua vuotta sinulle ja perheellesi.♥

    VastaaPoista
  13. Ihania, kauniita kuvia joissa on jännä tunnelma :) Onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  14. VAU, mitä kuvia. Varsinkin tuo hotellin edessä otettu kuva!! En voi koskaan kyllästyä näihin vuoristokuviin.

    Olivia

    VastaaPoista
  15. Ihana reissu teillä ollut!
    Onnellista alkanutta vuotta teille, Maria!

    VastaaPoista