maanantai 8. lokakuuta 2012

Pojan syysvaatetta

Kävin lauantaina ystäväni kanssa toisella paikkakunnalla shoppailemassa. Ystäväni olivat käyneet kaupoissa ennemmin ja todenneet, että tänne pitää meidän M viedä :D Siellä koin ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteen, että on olemassa lastenvaatekauppa, jossa oli ihanuuksia vain pojille! Kaupassa oli vaatteita myös tytöille, mutta ei mitään, joka olisi minun silmääni miellyttänyt. Sen sijaan löysin uuden merkin, jota varmasti tulen ostamaan tulevaisuudessa myös enemmän pojalle. Mayoral (klik, klik) on nyt meillä suosikkimerkkien joukossa ja vaatteet ovat varsin kohtuuhintaisiakin. Heti kotiin päästyäni etsin netistä pari kauppaa, joissa oli hyvästi heidän valikoimaansa. Jännä sattuma oli, että myös äitini on ostanut pojalle heidän vaatteitaan, mutta en ole sitä aiemmin sen kummemmin ajatellut :)




Viikolla kävi vieraita ja laitettiin pöytään tyttären lempikeksejä.






Ihania servettejä löysin Depotista.



Mayoralin paita, ihanan pehmeä!



Uusi kaulahuivi tuo kivasti väriä-



Pariisista ostettu Ralph Laurenin villatakki on aivan ihana. Harmi, ettei sitä ollut vaaleanpunaisena :)











Poika käyttää meillä lähes aina kauluspaitoja, joten osten Mexx:n ihanan sinisävyisen koulukäyttöön.

Ihanaa syysviikkoa!

3 kommenttia:

  1. Kiva tyyli pojallanne :) Itsekkin pidän "kauluspaita tyylistä"pojilla. Hyvää viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Pojille on tosiaan niin paljon hankalampi löytää kivoja vaatteita kuin tytöille. Kiitos siis merkkivinkistä!

    VastaaPoista
  3. Olen seurannut jonkin aikaa blogiasi ja nyt pitää kommentoida, nimittäin meilläkin tarjoiltiin vieraille keskiviikkona prinsessa-keksejä ja mullakin pojan suosikkivaatemerkki on Mayoral! :) Toinen kiva on Nukutavake, jota täällä Suomessa olen ostanut Bobosta.

    ps. Ihana blogi ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista