tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kesä on jo ovella

Aurinko paistaa ja mieli on enemmän kuin korkealla! Huomenna saapuvat kauan odotetut isovanhemmat  ja öiden laskeminen loppuu :) Meitä on säiden puolesta todellakin hemmoteltu ja olemme saaneet viettää aikaa ulkona t-paidassa ja shortseissa. Aamuisin on melko vilpoisa, mutta iltapäivällä olemme siellä 20 asteen tuntumassa. Tänään aamulenkillä huomasin, että monissa puissa ja pensaissa on jo lehdet tulossa kovaa vauhtia. Itse olen laittanut parvekkeelle erilaisia kukkia, yrttejä en vielä ole laittanut, kun en jaksa niitä yöksi roijata sisälle.

Muutamia vaatelöytöjä olen tehnyt lapsille, ei mitään isompaa, mutta aina jotain pientä. Tänään siivoilin pojan vaatekaappia ja paljon vaatetta vien ystävän lapsille kiertoon. Emme enää oikeastaan säilö mitään lasten vanhoja vaatteita vaan annamme kaikki eteenpäin. Parempi, että tulevat käyttöön!





Pojalle löysin ihanan Burberryn paidan, joka käy hänelle kuin nenä päähän :)




Jotenkin vaan tykkään Burberryn klasikkokuosista, vaikka yleensä en niin merkkien perään olekaan.




Tytölle ostin ranskalaisesta Vertbaudetista kesähameen, johon viime vuonna ostettu villatakki käy kivasti.














Poika tykkää pitää hattuja ja tämä H&M:n hattu on nyt suosikki.




Tällaisia kukkia tuli tänä vuonna laitettua parvekkeelle.






Lauantaina saimme ihanan yllätyksen, kun lentoemäntä ystävämme oli Suomen reissultaan tuonut meidän postilaatikkoon Hesarin ja Ilta-lehden. Olipas kiva istuskella aamukahvilla parvekkeella ja lukea Hesaria! :)


Aurinkoista viikkoa!

11 kommenttia:

  1. Siellä on jo ihan kevät! Ihania kukkasia teidän parvekkeella. Jokohan sitä uskaltais narsissit viedä tuonne ulos..eilen satoi räntää! Lumet sulaa tosi hitaasti pois kun aurinkoa ei näy. Jospa huhtikuun alussa mekin saatais kevät tänne Suomeen. Ihan hassua kun välillä paistaa aurinko ja sit seuraavana päivänä tuleekin taas lunta/räntää :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkia! Ne taitavat olla leinikkejä.
    Minäkin ostin Ikeasta tulppaani-, krookus- ja helmililjaruukkuja.
    Olen niitä pitänyt välillä terassilla, yöt sisällä vaikka kait ne jo pärjäisi pihalla kokonaan.
    Teillä on jo kevät noin pitkällä, viimeviikolla Tallinnassa käydessämme sielläkin oli jo kevään tuntua. Huoh, meillä sitä vielä odotellaan.
    Mukavaa viikon jatkoa sukulaisten kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Kiva tietää, että noi kukat on leinikkejä, minusta tosi kauniita! En kehannu myöntää, että mulla ei oo aavistustakaan, että mitä nuo kukat on, joita ostin :D En tunnista paljo muita ku orvokit, samettiruusut ja pionit ;) Oon antanut olla noiden yöt ulkona, vaikka aamuisin on vain n.3 astetta lämmintä. Toistaiseksi ovat hengissä...

      Kiitos, kovasti odotamme aikaa yhdessä perheen kesken!!

      Poista
  3. Teillä on jo niin kevät<3
    Ihania vaatteita olet lyötänyt taas teidän lapsille!!
    Ja oikein ihania hetkiä isovanhempien kanssa!!

    VastaaPoista
  4. Voi miten keväisiä kuvia ja ihania juttuja teidän lapsille!
    Vaatteet on tosi nättejä.

    Ah, odotan sitä, että pääsee istuttamaan tulevan kesän kukat.
    Suloisia sinulla. <3

    Hyvää ja keväistä viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  5. Oi mitkä ilmat siellä jo on!! Ihan kadena täällä : )! Kauniita vaatteita on lapset saaneet. Ja kukkasetkin näyttää niin ihanilta, että tekis jo todella mieli päästä istutuspuuhiin!

    VastaaPoista
  6. Kauniit ovat kukkasi! Me täällä saamme vielä vähän odotella noita lämpimiä päiviä, mutta kyllä auringossa jo tarkenee kahvia hörppiä pihamaalla, kun vetää takin niskaan - ja lämmittää mukavasti;)

    VastaaPoista
  7. oijoijoi...kevät :)
    Ihanalta näyttää, vaatteet , kukat ja kaikki :D
    Meillä lunta vielä puoli metriä... mutta kyllä sekin sulaa !

    VastaaPoista
  8. Heippa!!! Jouduin evakkoon, palasin takaisin. Tavataan taas ;)

    VastaaPoista
  9. Blogissani on tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista