maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vappumunkit

Tänään oli pilvinen ja kylmä päivä, joten mikäs sen parempi syy alkaa leipomaan munkkeja :) Vappumunkit tuli tehtyä tänään, osa ihan tavallisella sokerilla osa vaaleanpunaisella kuorrutteella. Hyviä tuli, ehkä vähän liiankin hyviä. Nämä herkut maistuvat lapsillekin, voin luvata!

Tein taikinan Kotilieden ohjeella:


6 dl maitoa
50 g hiivaa
1tl suolaa
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
17 dl vehnäjauhoja
150 g voita

paistamiseen 2 l öljyä
pintaan sokeria tai tomusokeri kuorrutetta


1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva.

2. Lisää suola, sokeri ja kananmuna. Sekoita hyvin ennen kuin lisäät vehnäjauhot. Alusta taikina hyvin ja lisää pehmeä rasva.

3. Pyörittele taikinasta heti palloja ja anna niiden kohota liinana alla 20 minuuttia. 

4. Kuumenna öljy kattilassa ja paista munkit siinä. Öljy on tarpeeksi kuumaa, kun munkki kypsyy myös sisältä. Paista munkki molemmin puolin ruskeaksi.

5. Nosta kypsät munkit ensin talouspaperin päälle valumaan hetkeksi ennen kuin pyörittelet ne sokerissa. 

Herkullista!


Tomusokerikuorrute:

200 g tomusokeria
1 kananmunan valkuainen
punaista väriainetta



 





















Hyvää Vappua jo näin etukäteen kaikille!


14 kommenttia:

  1. Voi nam! Minä pelkään tuota öljyssä paistamista, mutta pitäisköhän rohkaistua tekemään munkkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan turhaan pelkäät, ei muuta kuin munkin paistoon :)

      Poista
  2. Namm, näyttääpä tosi hyvältä. :)

    VastaaPoista
  3. Huomenna täytyykin paistella munkit :) Ja sun antamalla reseptillä!

    VastaaPoista
  4. Oh Maria! Senkin. Taidan sittenkin joutua repimään aikaa munkkien paistoon. Tosi maukkaan näköisiä! Hauskuutta vappuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli just niin hyviä, kuin miltä näyttävätkin!

      Poista
  5. Öljyn kuumuus tuottaa täällä päänvaivaa. Ekat munkit on aina tosi hyviä ja viimeset sisältä raakoja kun öljy on liian kuumaa. Ehkä pitäisi taas suosiolla investoida friteerauskattilaan, jossa on termostaatti. ... tai jos sinulta sais hyvän vihjeen, niin säästän ne rahat ja friteeraan jatkossakin normikattilassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen niin, että ensin kuumennan öljyn, kun liesi on täysillä ja kun alan paistamaan munkkeja, niin pienennän lämpöä pari pykälää. Näin öljy ei ylikuumene ja munkit paistuu tasaisesti. Kokeilemaan vain! :)

      Poista
  6. Tuo koristelu kyllä kruunaa kaiken... :) Herkullista vappua!

    VastaaPoista
  7. Oih ja nams mitä munkkeja:)

    Kivaa loppuviikkoa
    onko teillä lapsilla lomaa
    nyt?.

    Täällä on:)

    Jamssi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihania oli! Lomaa ei ollut kuin eilen, vielä on reilu pari viikkoa koulua ennen kahden viikon helluntailomaa. Sitten taas pari kk koulua ja elokuussa on sitten pitkä loma.

      Mukavaa lomaa teille!

      Poista