keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Runebergin torttuja

Terveiset kylmästä Baijerista! Tänä vuonna on sitten kunnon talvi! :) Pari viikkoa olemme saaneet nauttia lumesta ja viimeiset päivät myös pakkasista. Tänä aamuna mittari näytti -12 astetta. Puut ovat kauniissa kuurassa ja aurinko koittaa niitä parhaillaan sulattaa. Vielä meillä on puolitoista viikkoa töitä ja koulua ja sitten alkaakin jo talviloma. Toivottavasti lapset saavat nauttia talvikeleista ja pulkkamäestä myös silloin.

Arki on ollut mukavalla tavalla kiireistä ja olemme onneksi saaneet olla terveenä. Maanantaina olin suomalaisen ystäväni kanssa kuuntelemassa Queeniä, jonka laulajana oli Adam Lambert. Se olikin ensimmäinen kertani oikeassa konsertissa. Ja mukavaa oli. Voisin lähteä toistekin. :)

Huomisen Runebergin päivän kunniaksi olen tehnyt jälleen Runebergin torttuja. Ne ovat aina yhtä hyviä. :) Tortut ovat todella helppo tehdä, joten kaikki vaan leipomaan!





Runebergin tortut 12 kpl:

200g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl mantelijauhetta
2,5 dl korppujauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
muutama tippa karvasmanteliuutetta

Kostutus:

1 dl vettä
0,5 dl tomusokeria
muutama tippa karvasmanteliuutetta


Koristelu:

1 dl tomusokeria
1 rkl vettä
vadelmahilloa

1. Vaahota rasva ja sokeri vaahdoksi ja lisää kananmunat yksitellen sekoittaen.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvavaahtoon. Sekoita lopuksi joukkoon karvasmanteli.
3. Voitele muffinssivuoka ja jaa taikina koloihin. 
4. Paista 180 asteessa n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen kostutusta.

5. Sekoita vesi, tomusokeri ja karvasmanteli sekaisin. Kostuta leivokset hyvin, sillä tortut jäävät helpoksi kuivaksi!

6. Koristele tomusokeriseoksella ja vadelmahillolla. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli!











Lopuksi kuva meidän aamuisesta talvimaisemasta. 


Kaunista päivää teille kaikille toivoen,

4 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta ohjeesta! :) Nam!

    VastaaPoista
  2. Kivat torttukuvat! Ja me olemme menossa perjantaina Queen konsertiin Stuttgarttiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä oli yhtä kiva konsertti kuin meillä! :)

      Poista