Huomenta Baijerista! Aurinkoa ja jopa 15 asteen lämpötiloja luvassa tästä päivästä eteenpäin. :) Kevät on minulle raskasta aikaa, sillä viime viikolla tuli kuluneeksi kaksi vuotta äidin kuolemasta. Asia, jota on edelleen vaikea hyväksyä. Kaipaus on valtaisa, ja äitiä on kova ikävä. Saisimpa vielä halata äitiä. Soittaisipa äiti vielä. Suru on hyvin opettavainen asia. Ajattelen äitiä joka päivä ja kuinka haluaisin kertoa hänelle kaikki elämässä tapahtuvat asiat. Viime viikolla äidin kuolinpäivänä olin ystäväni kanssa lounaalla ja jaoimme asioita surusta. Olen saanut huomata, että hänen kaltaisiaan ystäviä on todella harvassa. Ystävien merkitys on raskaana aikana vain lisääntynyt. Vaikka suru on raskas asia kantaa, olen silti kiitollinen, että minulla edelleen on rakkaita ihmisiä. Emme koskaan voi ymmärtää Herran tarkoitusta. Hän on pitänyt meistä huolta ja antanut voiman jokaiseen päivään.
Kevät on toisaalta toivon aikaa ja pääsiäistä odotamme jälleen innolla. Tänäkin vuonna vietämme sitä kaikista rakkaimpien kanssa. ♥
Lapset suunnittelevat jo laukkujen pakkaamista ja tuliaisten ostamista. :) Tänä vuonna haluan ostaa jotain kivoja pääsiäiskoristeita. Alla kuvia viime vuoden pääsiäiskattauksesta. Jospa tänä vuonna vähän vähemmän pinkkiä. :)
Valoa päiväänne toivottaen,
Salla Seurujärven lauluja on kyllä mukava kuunnella. Voimia surussa!
VastaaPoistaKiitos! ♥
PoistaMeillä tulee kohta 4 vuotta äidin kuolemasta. Ensimmäinen vuosi oli vaikeaa, mutta vähitellen suru on muuttamut muotoaan. Silti vähän väliä sellainen surun aalto pyyhkäisee yli ja tulee kova ikävä äitiä. Toisaalta yritän ajatella, että kuolema oli helpotus, äiti oli todella sairas ja väsynyt.
VastaaPoistaOnneksi meillä on hyvät muistot jäljellä läheisistämme!
Jaksamista ja voimia jokaiseen päivään ja nautinnollista pääsiäismatkaa teille!
Tuo on totta, että suru muuttaa matkan varrella muotoaan. Ensimmäinen vuosi oli vaikein, mutta kyllä kaipaus on ikuista. Äitejä kun on vain yksi. Muistot kantavat. Kiitos, samoin sinulle! ♥
PoistaLaitan sinullekin kauneimman sururunon, jonka olen koskaan kuullut:
VastaaPoistaSeison meren rannalla
Laiva nostaa valkoiset purjeensa
aamutuuleen ja suuntaa
kulkunsa ulapalle
Seison katselemassa kunnes se
häipyy taivaanrannan taa
ja vierelläni joku sanoo:
se on mennyt, poissa
Poissako?
Sehän on häipynyt vain minun näkyvistäni
Samalla hetkellä kun joku sanoo:
se on mennyt
jotkut muut näkevät sen tulevan
Toiset äänet huudahtavat iloisina:
tuolla se tulee
Sellaista on kuolema
(Henry Scott Holland)
Kiitos Marita! ♥
PoistaOlen tosi pahoillaini äitisi menetyksestä. Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Itselläni tulee huomenna kuluneeksi kolme kuukautta äitini kuolemasta. Kyllä se elämä vaan muuttuu kovasti kuin niin läheinen ja rakas ihminen lähtee pois. Onneksi on tieto siitä, että joskus vielä näemme. Kuten varmasti myös sinäkin näät oman äitisi ♥
VastaaPoistaPaljon voimia sinulle suruun! ♥ Jälleennäkemisen toivo on ainut lohtu ja tiedän, että äitini kirkkaudessa meitä odottaa. Tyttäreni puhuu edelleen mummusta kuin hän olisi vielä täällä. Hän puhuu, että mennään mummun ja papan luo. :) Kaunista kevättä sinulle!
PoistaKaunis kappale, voimia sinulle ♥♥ Blogisi on tosi kaunis ja koti myös! Ihastuin.. Jos haluat niin käy kurkkaamassa omaa blogiani, puuhiani saa alkaa seuraamaan ja kommentit piristävät. www.amandanunelmia.blogspot.fi :) Ihanaa viikkoa sinne :)
VastaaPoista