perjantai 14. toukokuuta 2010

Vatertag :)

Saksalaisen tavan mukaan Baijerissakin vietettiin eilen isänpäivää. Ja niin myös meillä, vaikka emme originaaleja saksalaisia olekaan. Tein keskiviikkona minttusuklaakakun MTV3:n sivuilta löytämäni ohjeen mukaan. Tässä vielä linkki alkuperäiseen kakkuun : http://blogit.mtv3.fi/elamamakeaksi/2010/05/06/superminttu-kakku/

Ei kannata vertailla lopputuloksia ;) Ihan hyvin onnistui minunkin tekele, vaikka jouduin vähän soveltamaan ohjetta. Meidän kylältä ei löydy minttusuklaakeksejä ja After Eightit ajoi minttusuklaan asiaa. Vihreä väri oli aika haalea, olisi pitänyt laittaa enemmän väriainetta. Maku oli kuitenkin aivan taivaallinen. Varsinki pohja oli tosi ihana. Tein sen lopulta niin, että murskasin suklaakeksejä ja sulatin sekaan minttusuklaatia ja voita. Ihana yhdistelmä! Olisin halunnut koristella tuoreella mintulla, mutta sitäkään ei nyt ollut saatavilla. Voin kuitenkin suositella kakkua lämpimästi :)



Kuvun alla näytti kivalta...



Ilman kupua vielä kivemmalta...


Ja tämä ei säilynyt enää kauaa :)

Nyt ollaan lomalla tiistaihin asti ja toivottavasti ei tuhota koko kakkua! Pitänee pian taas kirjoitella, sillä sain pojan liivipuvun valmiiksi ja taas olisi intoa ommella muutakin...

Aurinkoa, aurinkoa!

5 kommenttia:

  1. Oi joi näyttää herkulliselta kakkusi;)

    Jamssi

    VastaaPoista
  2. Hmmm...Nam, mikä herkku. Ei tollainen voi olla muutakuin hyvää=)

    VastaaPoista
  3. Nam. Tuo viimeinen kuva surastaan huutaa päästä syötäväksi. Ohjetta täytyy kyllä kokeilla. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. it looks absolutely delicious! happy wk Maria!
    Rosa

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kannustavista kommenteista! Kakku on tuhottu :D

    Thanks Rosa for the comment! I hope you are feeling well!

    Muksaa viikonloppua!

    Maria

    VastaaPoista