maanantai 28. toukokuuta 2012

Illallinen merellisissä tunnelmissa

Launtaina olimme koko perhe viettämässä mukavaa päivää kaupungilla ja yhdessä suosikki herkkukaupoissamme oli lohi alennuksessa. Ja koska meillä koko perhe rakastaa lohta, ostimme koko fileen kotiintuomisiksi. Eilen pyysimme ystäviä kylään ja söimme ihanan illallisen kauniissa merellisessä tunnelmassa ♥  



Alkuperäinen tarkoitus oli kattaa pöytä ulos, mutta taivaalle keräytyi juuri illaksi yllättäen tummia pilviä, joten katoin pöydän sisälle. Myöhemmin huomasimme, että tummat pilvet kiersivät juuri meidän talon, joten ihan hyvin olisimme voineet syödä ulkonakin :)




Ihania simpukoita hankin viime vuonna kaappiin ja nyt sain ne käyttöön.




Muuten valkoinen kattaus sai vähän väriä sitruunan viipaleista alkuruokalautasilla.









Kaksi vanhaa turkoosia tuikkikuppia laitoin pöydän päähän.







































Allkuruokana oli katkarapusalatti sekä leipä salsa-tonnikala-tahnalla.









Kokeilimme ensimmäistä kertaa luomuviiniä, joka ei ollut yhtään hassumpaa.




Pääruokana lohirullia oman reseptini mukaan (Nido-lehden lukijoille tuttu resepti ;) sekä rosmariiniperunoita. Lisukkeeksi paistoin isoja katkarapuja miedosti valkosipuli-voi-seoksessa. Kastikkeeksi tein ranskankermasta sitruuna-valkosipuli-kastikkeen.




Jälkkäriksi tein "melkein" pavlovaa. Melkein tulee siitä, että en halunnut laittaa kermaa (itse en tykkää kermasta ollenkaan), joten korvasin sen mascarpone-juustolla, jota kevensin vaniljaisella soija-jogurtilla.  Vadelmat sulatin pakkasesta, koska tuoreet marjat olivat jo kaikki lauantaina kaupasta loppuneet...



Ihana kokoinaisuus, suosittelen! :)

Maukasta kesää!


11 kommenttia:

  1. Sä sitten hallitset tuon kattamisen ja ruoan esillepanon taidon!!!
    Aivan mahtavan näköisiä kuvia!!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kattaus ja nuo ruoat ovat aivan mahtavat, olisinpa ollut mukana herkuttelemassa!

    VastaaPoista
  3. Tässähän tulee ihan uudelleen nälkä, kun sun kauniita kuvia katselee.Hih..just kyllä söin lohisalaatin kera kahden riisipiirakan-eli ei pitäs olla nälkä.
    Olet kyllä Maria ehdottomasti yksi maailman parhaista kattauksen tekijöistä..niin kauniita ne ovat ja kuvat ovat myös äärettömän hyviä.
    Oikein ihnanaa kesän jatkoa sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  4. Hurmaavan kaunis kattaus ja ihania herkkuja :)

    VastaaPoista
  5. Hei,
    hyvän näköistä ruokaa;)voisitko hieman kertoa miten olet sen tehnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa anonyymi,

      minkä reseptin haluaisit? Lohirullien?

      Poista
  6. Voi miten ihana kattaus! Ja ruokakuvatkin ovat niin herkullisen näköisiä, namskis. Minuakin kyllä kiinnostaisi varsinkin noiden lohirullien ohje. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helene! Voin laittaa vaikka erillisen postauksen tuosta pääruoasta :)

      Poista
  7. Kiitos kaikista ihanista kommenteista ja kehuista! Ootte ihania! ♥

    VastaaPoista