keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Suuri päivä

Viime perjantai oli pojan tähän mennessä ehkä suurin päivä. Hän "valmistui" esikoulusta. Toisaalta on ihana, kun lapset eivät ole enää ihan pieniä ja osaavat jo tehdä itse asioita. Toisaalta on haikeaa, että varhainen lapsuus alkaa olla ohitse. Toivottavasti kaikki menee koulussakin yhtä hyvin kuin esikoulussa meni! 

Lauantaina kävimme poimimassa vadelmia koko perheen voimin ja ihan harmitti, että otettiin pienet astiat, sillä marjoja oli ihan tolkuttomasti ja me olimme lähes ainoat poimijat :/ Meillä menee kaikkia marjoja kovasti, varsinkin mustikat ja vadelmat ovat kaikkien suurta herkkua. Ehkäpä tällä viikolla käymme vielä uudestaan ja laitamme vähän pakastimeenkin.




Juuri valmistunut  




Valmistumispäivä on mukava päivä myös sisaruksille :)




Lauantaina kävimme poimimassa vadelmia. Ilma oli juuri täydellinen, ei satanut eikä ollut liian kuumakaan. Marjoja olisi ollut vaikka kuinka ja ihan hetkessä astiat olivat täynnä. 









Joka kuusen kurkottaa, se... :D


















Kun masut olivat täynnä vadelmia ja vattujen näkeminen alkoi jo etoa, tein loput marjat hilloksi :)


Kaikkea hyvää!

4 kommenttia:

  1. Taas kerran todella upeita kuvia!

    Onnea valmistuneelle...:)

    VastaaPoista
  2. Onnea pikkumiehelle! Ihania vadelmia!

    VastaaPoista
  3. Onnea pojalle:)

    Ihania vadelmakuvia
    kivaa kesänjatkoa:)


    Jamssi

    VastaaPoista
  4. onnea pienelle isolle miehelle ja kuinka hyvänäköisiä nuo vatut ovatkaan!

    VastaaPoista