keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Tauluja ja tunnustus

Lähettiinpä sitten aamulla tarhaan. Ovella kuitenkin yksi tädeistä kysyi, voisiko lapset olla kotona tänään, kun niin paljon hoitajia on sairaana. Mikäs siinä, kivahan se on lasten kanssa olla kotona, kun kerran voi :) Pari viikkoa sitten yhdessä nettikaupassa oli kaikkien kuvien ja taulujen teettäminen 25 prossan alennuksella, joten tilattiin sitten kolme taulua mieheni ottamista kuvista. Muut taulut oli ok, paitsi tytön kuva ei ollut oikein hyvin tehty. Siinä rajat menee jotenkin oudosti ja ihan kuin väri olisi levinnyt. Reklaamatiota siis luvassa sinne nettikauppaan... Nyt pitäisi etsiä paikat tauluille. Alkaa uhkaavasti seinätila loppua :)



Pojasta tuli tällanen taulu.


Yksi yhteiskuva.


Ja tytöstä tällanen.


Pojasta tuli aika hyvä otos tänään ikkunan edessä. Halusi poseerata ja äitihän on aina valmiina kuvaamaan :)


Tällaisen kauniin tunnustuksen sain Allidaalialta. Kiitos! <3



Tunnustuksen sääntöihin kuuluu:

1.Jakaa tunnustus eteenpäin viidelle ihanalle blogille.

2. Kertoa 3 asiaa, jota rakastaa

3. Liittää mukaan itselle tärkeä kuva ja

selitys miksi valitsi juuri tuon kuvan.

Kolme asiaa, jota Rakastan ovat:

1. Poikani
2. Tyttäreni
3. Mieheni.


Valitsin kuvan pojastamme, joka on kuvassa juuri syntynyt. Valitsin kuvan siksi, että tuona hetkenä elämäni muuttui täysin. Äidiksi tulo ja vanhemmuus ovat jotain, jota ei voi käsittää ennen kuin sen saa kokea. Ehdottomasti elämäni paras hetki! Voi sitä kyynelten määrää, kun sain lapseni ensi kertaa rinnan päälle! Lapset tuovat tulleessan mukana paljon huolta, mutta vielä enemmän rakkautta.

Koska tunnustus on tainnut jo kaikki blogit kiertää, niin en laita sitä eteenpäin. Jokainen, joka täällä vierailee, voi sen ottaa ja sanoa, että se on minulta :)

Vauvantuoksuista viikkoa! :)


5 kommenttia:

  1. Siis NIIN ihania nuo kaikki valokuvat!! Tuollaisia olisi ilo laittaa seinille!

    VastaaPoista
  2. Erittäin onnistuneet kuvat lapsista.Mukava idea teettää ne tauluiksi.

    On mukava kun pystyy joustamaan tarhan tilanteen vuoksi.Kotipäivä lasten kanssa on mukavaa molemminpuolin.

    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Minustakin nuo taulujen kuvat on tosi onnistuineita. Parhaita tähän mennessä :)

    Olen JaanaElina samaa mieltä, että on kiva, kun voi itse joustaa tuon tarhan kanssa. Lapsillekin kivaa olla välillä äitin kans kotona koko päivä.

    Mukavaa loppuviikkoa teillekin molemmille!

    VastaaPoista
  4. Todella ihanat kuvat
    ja tuo vauvakuva kans<3

    Mukavaa loppuviikkoa sinne:)

    Jamssi

    VastaaPoista
  5. Kiitos Jamelia! <3

    Aurinkoista loppuviikkoa sinnekin!

    VastaaPoista