torstai 27. syyskuuta 2012

Helppo omenapiirakka ja vaniljakastike

Nyt alkaa olla syksyn omenatkin säilötty. Hilloa emme tehneet tänä vuonna ollenkaan, mutta omenapiirakoita leivoin pakkaseen ja mies teki mehua muutaman litran. Tämä omenapiirakka on helppo ja jos omenoita on paljon, voi ohjeella tehdä vaikka pellillisen, muistaa vain tuplata ainekset. Alkuperäinen ohje on kotivinkki -lehdestä.




Helppo Omenapiirakka:

3.5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
0.5 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita
2 dl maustamatonta jogurttia (itse käytin ranskankermaa ja maitoa sekaisin)
4 dl omenaviipaleita

1. Sekoita jauhot, sokeri ja leivinjauhe kulhossa. Lisää maitotuote ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi.

2. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ja asettele pinnalle omenaviipaleet. (Itse ripottelin piirakan päälle vielä kanelia ja ruskeaa sokeria). 

3. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 20-25 minuuttia.




Piirakka on ihan parasta omatekoisen vaniljakastikkeen kanssa.


Vanilijakastike:

2.5 dl maitoa
1 kananmunan keltuainen
0.5 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
1 vaniljatanko 
(voi käyttää myös vaniljasokeria, mutta minusta tangosta saa parhaan maun)

1. Halkaise vaniljatanko ja poimi siemenet kattilaan. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja sekoita tasaiseksi. 

2. Kuumenna kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Kun kastike kiehahtaa, ota se heti pois liedeltä!

3. Jäähdytä  kastike ja tarjoile omenapiiraan kera!








Rentouttavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Voi kuinka herkullisen näköinen, kastikkeen ohjekin vaikuttaa sopivan helpolta tämmöiselle tumpelokokille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on siis tosi helppo ja nopea! Jos vaikka tulee yllätysvieraita, niin paistuukin nopeasti. Eikä tule mitään ihmeaineita kuin ehkä tuo maustamaton jogurtti, jonka tosiaan voi muilla maitotuotteilla korvata. Itse käytin yhteen vain soijamaitoa, kun sitä oli kaapissa eniten :)

      Poista
  2. Siis eikö kanamunia ollenkaan....? Leipuri pohjanmaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakaan tuohon omenapiirakkaan ei tule ollenkaan kananmunia. Ainoastaan tuohon vaniljakastikkeeseen kaksi keltuaista. Sopii siis hyvin kananmuna-allergikoille!

      Poista
  3. Kuulostaapa helpolta, täytyykin kokeilla!
    Kiitos ohjeesta ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia ohjeesta.....pitää kokeilla!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista