maanantai 9. syyskuuta 2013

I'm back!

Terveiset Suomesta! Vajaa viisi viikkoa on lomailua takana, ja vielä pari päivää saamme kotona hengähtää ennen kuin koulut ja harrastukset taas alkavat. Loma oli kaikinpuolin oikein onnistunut ja ihana. Saimme viettää aikaa ystävien ja perheen kesken ja antaa lapsille myös uusia elämyksiä. :)

Säät olivat koko loman mitä parhaimmat, emme siis voi niistäkään valitella. Vaikka kotiin oli kiva palata, niin pala sydäntä jäi jälleen kerran Suomeen. Ihana on kuitenkin huomata, että vaikka monesti on vuosikin välissä, ennen kuin ystäviä jälleen näemme, on kuin mikään ei olisi muuttunut. 

Suomen kesä- (ja syys) illat ovat kyllä niin ihania auringonlaskuineen. Kuvia tuli napsittua sellaiset 1500, joten hetki menee, ennen kuin ne kaikki on käytyä läpi. 



Ensimmäinen ilta kotona. 



Auringonlasku 



Viinimarjoja suoraan pihalta, lapset olivat ahkerimpia kerääjiä :)



Vadelman poimintareissulla tytär lähinnä istuskeli kannon nokassa ja söi vadelmia :)


Ihania vadelmia suoraan luonnosta!


Eväspaussi.


Ja miten käykään housuille, jos istuu kannon sijaan mustikkamättäälle ;D


Mummun tekemät villasukat 


Kumppareita marjareissun jälkeen. :)


Lapset saivat kokea suomalaista eksotiikkaa ripustamalla pyykkejä narulle ulkona. Kuinka ihanaa elämä voikaan olla! Tarinat ja kuvat jatkuvat, kunhan saan käytyä lisää kuvia läpi.


Kaikkea hyvää viikkoonne! 



8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Tänä kesänä ja vielä syyskuullakin ollaan saatu nauttia ihan huippuhienoista ilmoista täällä pohjolan perukoilla:) Olispa kesät aina tällaisia täällä Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kaikki kertoivat, miten ihana kesä Suomessa on ollut. Toivottavasti koko syksy on siellä samanlainen!

      Poista
  2. Maalaiselämää parhaimmillaan! :) Kivoja kuvia, näitä katselee kyllä mielellään lisääkin. Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kaupunkilaislapset kunnon maalaispyörityksessä. :) Kivaa syksyä!

      Poista
  3. Suloista! Ehdin jo kaivatakin! Onellisuus kuulostaa läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ihana kuulla, että minua on kaivattu :)

      Poista