maanantai 24. elokuuta 2009

Paluu arkeen!

Vieraat lähtivät eilen ja paluu arkeen oli taas tänään edessä. Poika vietiin heti aamusta tarhaan oppimaan saksaa ja englantia ja meillä alkoi siivousurakka. Viisi päivää meni todella nopeasti kaupungeissa. Pitää kirjoittaa monikossa, sillä yhtenä päivänä kävimme Salzburgissa päiväseltään ja parina päivänä Münchenissä. Eilinen oli jälleen kerran haikea päivä, kun vieraille sanottiin heipat ja lentokone starttasi kohti Suomea meidän jäädessä tänne :( Onneksi meille jäi mukavia muistoja ja kipeät vatsalihakset viiden päivän nauramisesta! :) Salzburgista ostin jälkiruokakulhoja Villeroyn liikkestä, mutta niistä ei vielä ole kuvia. Huomenna juhlitaan minun synttäreitä ja niiden kunniaksi voisin laittaa huomenna kuvia sisustusaiheisista synttärilahjoista!

Nyt vähän kuvia valmistuneesta tytön vanhanajan mekosta sekä kynttilästä, jonka löysin pöydällä olevaan lasiastiaan. Lopuksi on kuva myös Pentikin lampunvarjostimesta, jotka sain syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani Suomesta.




Tytön mekkoon ompelin kolme isoa nappia, jotka henkivät vanhanajan tunnelmaa. Käyvät todella hyvin asun henkeen ja mekko näytti upealta tytön päällä!


Essuun ompelin pitsireunuksen kapeasta pitsistä samoin kuin huiviin. Pitsi tekee mekosta arvokkaan näköisen. Tyttö oli kuin vanhanajan pikku-emäntä mekko päällään :)

Tämän suloisen kynttilän löysin eilen lentokentältä. Kynttilä on Sia:lta ja käy mainiosti aikaisemmin ostamaani purkkiin.

Tässä nämä upeat lamput nyt ovat valmiina! Illalla on todella mukava laittaa näihin tunnelmavalo. Varjostimia on siis kaksi, kuten lampunjalkojakin ja ne on ostettu Suomesta Pentikiltä. Varjostimen päällinen on silkkiä ja halkaisija 37cm. Väriltään ne ovat luonnonvalkoiset. Pidän näistä ihan hirvittävästi! Isä vähän valitteli, että oli "hieman" hankala tuoda ne lentokoneessa, kun ovat niin isoja, mutta hyvin tulivat ehjänä perille. Eilen sain sitten jo laulut ja kakutkin hintsun verran etukäteen. :)

Huomenna koitan laittaa kuvia saamistani lahjoista sekä niistä jälkiruokakupeista.

Mukavaa syksynalkua lukijoille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti