keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ihan hurahtanut...

...Pinterestiin :) Mieheni ehotti minulle vuosi sitten, että voisin liittyä Pinterestiin ja kerätä omia suosikkijuttuja kansioihin. Tällainen jääräpää kun olen, niin hylkäsin ajatuksen, koska se veisi vain aikaa, ja yöuniani en halua enää lyhentää. Mutta kun etsin tulostettavia kuvia juhliin, osottautui Pinterest parhaaksi ja toimivimmaksi paikaksi. Joten nyt olen sitten nukkunut ihan liian vähän ja selaillut tuntitolkulla Pinterestiä. Ei kuitenkaan väsytäkään, kun olen niiiin innoissani kaikesta inspiraatiosta. 

Heti ensimmäisenä tulostelin ihania tekstejä ja julisteita, joita ilman ei vain voi olla ;)
Oikealta sivulta pääset katsomaan, mistä kaikesta tykkään ja mistä haaveilen. Voi vitsit, mitä ihania koteja ja keittiöitä. Enää puuttuu rutkasti rahaa, että voisi kaikki nuo unelmat toteuttaa! Mutta nyt niitä julisteita. Kaikki tulostettu Pinterestistä.






Tyttärelle tulostin tämän ihanan tanssiaiheisen julisteen. Vaaleanpunaiset kehykset kruunaa kaiken :)



Tämä juliste kosketti minua erityisesti. Viime kesänä, kun olimme Pariisissa juhlistamassa syntymäpäivääni, sain aivan ihmeellisen lahjan. Aamulla pieni poikani rapisteli laukkuaan herätessään ja toi minulle pienen paketin. Paketti oli kääritty pienen pojan sormin, paperi oli vähän repeillyt ja teippiä oli kieputettu pariinkiin otteseen paperin ympärille. Siellä oli kaunis kivi, jonka poika oli löytänyt muutama kuukausi aiemmin ja vaalien säilyttänyt sitä huoneensa hyllyllä. Kivi oli hänelle erityinen ja hän oli päättänyt antaa sen juuri minulle syntymäpäivälahjaksi! Hän oli pakannut sen salaa kaikilta, laittanut laukkuunsa ja ottanut mukaan Pariisiin. Ikinä en ole itkenyt saatujen tai saamattomien lahjojen takia, mutta sinä syntymäpäivä aamuna itkin. Kauniimpaa ja enempää Rakkaudella annettua lahjaa ei kukaan voi minulle koskaan antaa.  


The Kivi 


Viime viikolla tuli vuosi kuluneeksi siitä, kun jalastani poistettiin ruuvit ja metallilevy. Oli jännä lukea samana päivänä (ihan vahingossa) kommentti, kun eräs "lukija" oli kirjoittanut, että minun blogi on "kaikki on ihanaa ja täydellistä". Silloin mua nauratti ja naurattaa edelleen. Jos jonkun mielestä on ihanaa ja täydellistä, että jalka katkeaa tapaturmaisesti, niin ihmettelen kyllä suuresti :) Ehkä kirjoittaja tarkoitti, että positiivinen asenteeni ärsyttää. Saa ärsyttää, siltikään en halua positiivisuudestani luopua. Fysioterapeuttini sanoi, että yksi syy siihen, että jalkani parani niin nopeasti oli se, että olin niin positiivinen ja luottavainen. 

En tietenkään toivonut jalkani katkeamista saatikka kiittänyt Jumalaa siitä, mutta kiitin siitä, että selvisin ja yksin Hänen avullaan. Taivaan Isä kyllä tietää paremmin. Kaiken. 



Lapset saivat ostaa Pariisista itselleen jotkut kuvat ja tämän kuvan poika valitsi. Vihdoinkin sain siihen laitettua kehykset.



Tyttären valitsema kuva. Nyt pitäisi enää paikat löytää näille :)

Talvista viikkoa... taas!

6 kommenttia:

  1. :) minä oon ollut niiiiiiiin koukussa jo yli vuoden päivät! Ihan mieletön inspiraatiopankki!

    VastaaPoista
  2. ihania julisteita ja todella hienot nuo lapsien valitsemat pariisin taulutkin.

    VastaaPoista
  3. Ihania julisteita ja ihana lahja :)

    Mä liityin siihen jokunen viikko sitten :) Saattaa mennä päiviä etten käy, ja sitten taas joku päivä tulee pinnattua montakin kuvaa :) Ihana paikka :)

    VastaaPoista
  4. Mäkin oon siellä kuluttanut iltoja
    joskus ihania juttuja löytää:)

    Täällä tuli ihan liikutus tuosta pojan kivilahjasta.

    Jamelia

    VastaaPoista
  5. Mä en ymmärrä oikein vieläkään, mikä se koko sivusto oikein on. Enkä taida uskaltaa mennä tutkimaankaan, jos se kerran niin koukuttaa :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita julisteita! Etenkin kivi ja sen takana oleva tarina kosketti :)

    Neal A. Maxwellilla on upeita ajatuksia ja puheita. Niistä olen itsekin ammentanut voimaa. Hän ei itsekään päässyt helpolla; hän kuoli leukemiaan monen vuoden sairastelun jälkeen. Kuriositeettina, hän oli muuten Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon apostoli.

    VastaaPoista