keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Tekeleitä

Sateinen viikko Saksassa... Joten olisi sitä aikaa nyt sitten kuitenkin ommella. Pitäisi vaan hankkia kangasta. En tiedä Suomen kankaiden nykyistä hintatasoa, mutta minusta ainakin tuntuu, että ne ovat halvempia kuin Saksassa. Esimerkiksi nuo viime aikoina ostamani kankaat ovat olleet vajaa 16euroa/metri. Täällä ei edes ole sellaisia isoja kangaskauppoja kuten Suomessa Eurokangas, mistä saisi kaikkea tarvittavaa. Se on kyllä aika iso miinus...

Tässäpä kuvia viime aikaisista tekosistani. Tollaisen söpön jakkaran löysin eteiseen lähikaupasta viidellä eurolla ja maalasin sen itse valkoiseksi ja kuluttelin hieman käytetyn näköiseksi hiomapaperilla. Vielä voisi vähän enemmän hioa, kun ehtii. Lapset nahistelevat ulos lähtiessä, että kumpi saa istua siinä pukiessa :)

Sitten niistä ompelemistani tyynyistä kuvia viimeisenä.



Tässä tämä jakkara. Vielä voisi tosiaan ainakin reunoista hioa lisää, että olisi romanttisemman näköinen.


Tuo takempi tyyny on siis itseni tekemä. Se on lähes samanlainen kuin tuo ensimmäinen, mutta siis ilman kuvioita. Narusysteemi tyynyn päässä on minusta ihana ja kätevä ja myös helppo tehdä. Sohva on nyt melko muhkea, ja olenkin miettinyt, että otan nuo sohvan mukana tulleet poikittaiset tyynyt sieltä pois.

Ja tässä vielä kuva koko tyynystä. Itse olen kyllä todella tyytyväinen aikaansaannokseeni :)

Sadeterveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti