tiistai 1. kesäkuuta 2010

Poikapostaus :)

Ensimmäinen kesäkuuta. Sataa vettä. On satanut jo muutaman päivän. Sunnuntaina lenkillä näin jotain ihmeellistä. Siellä peltojen keskellä juostessa hikisenä katsoin vasemmalle, jossa on pieni kukkula. Taivas oli sysimusta ja samassa salama iski suoraan maahan. Tämän sysimustan taivaan edessä oli täydellinen sateenkaari. Kaikki kauniit värit niin luontevasti liukuivat kohti toista. Täysi puolikaari, päästä päähän. Katsoin hetken tuota väriloistoa ja juoksin kotiin hymyillen. Tuollaista ei näe ihan joka päivä!

Ihanasta luonnosta ihaniin lastenvaatteisiin. Keskustassa olen ainakin tuhat kertaa käynyt Zarassa ostoksilla. Viime viikolla siellä ollessa huomasin, että siellähän on alakerta, Zara Kids. Ja voi mitä ihanuuksia siellä oli! Tyttö ei tarvi nyt oikeastaan mitään, joten keskityin pojan vaatevaraston uusimiseen :) Mukaani lähti pellavatakki, kauluspaita sekä t-paita. Sävyt ovat tosi ihania ja jokainen vaate on vähän erilainen, oma yksilönsä. Hinnat ovat kohtuulliset, joten tulen tuolla käymään varmasti uudestaankin!



Pellavatakki kesäksi.


Kauluspaita, jossa takana vanhahtava teksti ja kulutettu numero.


Sammakkopaita oli pojan lemppari. Hän on pieni tiedemies. Hän on tyylikäs tiedemies! :)


Vihreä huppari on Vertbaudetista. Erittäin suloinen.

Tällä viikolla vietetään Suomessa kevätjuhlia ja kaiholla aina ajattelen omia kouluaikojani. En siksi, että haluaisin palata kouluun vaan siksi, että on kevätjuhla ja raikaa suvivirsi. Onko mitään parempaa tapaa aloittaa kesä kuin laulaa suvivirsi?!



Virsi 571. 
 
1. " Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon. "

Mahd. Israel Kolmodin 1694. Suom. 1700. Virsikirjaan 1701. Uud. Alfred Brynolf Roos 1867, komitea 1937.

Ihanaa kesälomaa kaikille koululaisille!

2 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita oot löytänyt<3

    Suviviari on ja pysyy liikuttavana;)

    Jamssi

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jamelia kommentista! Kyllä suvivirsi on mun suosikki joka kesä :)

    Mukavaa päivää!

    Maria

    VastaaPoista